Tunnetilojen tunnistaminen ja kohtaaminen

Monissa postauksissa olen viitannut unien nostattamiin tunnetiloihin, vaikeiden tunteiden kohtaamiseen sekä tunnetilojen tunnistamiseen ja sitä kautta niiden ns. käsittelyyn.

Kun unten maailmaa tutkii ja siihen tutustuu syvemmin, törmää väistämättä koko elämän kirjoon. Varsinkin siihen, mistä omat ns. vaikeudet elämässä johtuvat ja juontuvat. Ihmisen kehityspsykologia ja sen tuntemus, varsinkin lapsen kehityksen eri vaiheiden tuntemus, on iso apu ja tukipylväs matkan varrella, sillä tutustumalla näihin eri kehitysvaiheisiin saa samalla käsitystä siitä, millaisista osa-alueista ihmisen tunne-elämä koostuu, ja mikä niin sanotusti on ”normaalia” ja mikä ei.

Nimenomaan unien herättämiä ja pinnalle nostattamia tunteita, tai mahdollisesti jopa tunnemassoja ja niiden läpielämistä sekä kokemista ajatellen koen olennaisena puhua asiasta täällä blogissa edes jossakin määrin.

On vaikea ”käsitellä” (käsittää = ymmärtää) jotakin, jos A) ei tunnista asiaa, esimerkiksi itsessa toimivaa ja työstyvää tunnetilaa B) ei pysty sitä kohtaamaan esimerkiksi siksi, että asia pelottaa (tunne ja sen kohtaaminen pelottaa) C) jos on pelko siitä ”miten ne muut (= vaikkapa lähimmäiset) asiaan suhtautuvat ja reagoivat”. Useimmat meistä kantavat vuoren kaltaisia kokemuskerrostumia liittyen siihen, kuinka tunteiden kokeminen ja varsinkin niiden ilmaiseminen omassa lapsuuden kodissa on ollut kiellettyä. Jos lapsi on esimerkiksi ilmaissut vihaa tai kiukkua, pahimmillaan vanhemman reaktio on ollut se, että lapsi on pieksetty. Muita hyvin tyypillisiä reaktioita ovat valitettavasti sellaiset, että huudetaan lapselle ”turpa kiinni” tai reagoidaan vihassa.

Toinen ääripää lienee mököttäminen, se että vanhempi ei puhu lapselle tai reagoi lapsen olemassaoloon esimerkiksi kuukausiin. Omassa suvussani tämä on ollut eräs käytösmalli suvun jo edesmenneiden sukupolvien naisilla: tiedän tapauksen, jossa lapsen äiti ei todellakaan puhunut lapselle kuukausiin, ja lapselle ei koskaan selvinnyt mistä äidin reaktio johtui. Tämähän on käytännössä toisen olemassaolon eli lapsen olemassaolon täydellistä kieltämistä, joka jättää lapsen identiteetin täysin tyhjän päälle.

Jos vanhempi ei ole omassa lapsuudessaan saanut kasvaa ns. turvallisessa ympäristössä, jossa olisi ollut tunne-elämältään tasapainoisia aikuisia läsnä, vanhempi itse oppii ne mallit joita hänen vanhempansa/holhoojansa/huoltajansa ovat eri tilanteissa hänen lapsuudessaan hänelle mallintaneet. Ja kun vanhempi sitten kasvaa aikuiseksi ja saa itse lapsia, oman lapsen tunnetilat herättävät vanhemman omat, mahdollisesti käsittelemättömät tunnetilat eloon, ja vanhempi reagoi usein hyvinkin tiedostamattaan noista tunnetiloista käsin. Varsinkin ns. vaikeissa tilanteissa joissa lapsi huutaa ja kirkuu itkupotkuraivariaan vanhempi helposti menettää malttinsa, tuntee avuttomuutta, jopa vihaa ja raivoa, jos on itse saanut samaa osakseen omassa lapsuudessaan.

Lääke joka auttaisi olisi kyky vain olla rauhallisesti lapsen kanssa ja kokea vaikea tunne läpi, antaen sen tulla ja mennä, ilman että takerrutaan ja jäädään riippumaan tunteeseen. Kuulostaa sinänsä helpolta, mutta kun tilanne ilmentää itsensä kirkuvan lapsen tai vaikkapa aikuisen muodossa, harva meistä pystyy olemaan rauhallisesti läsnä, ilman että itsessä herää valtava tunnemassa, tai vaikkapa halu paeta tilanteesta samantien. Tai pelko. Yleisemmällä tasolla todeten ”jokin tunnetila”, joka estää rauhallisen läsnäolon.

Mitä enemmän olen nimenomaan omien tunteisiini tutustumisen kautta tutustunut ihmisen kehityspsykologiaan, ja nimenomaan tunne-elämän kehitykseen ja kehityskaareen, sitä enemmän olen alkanut oivaltaa myös niin sanotuista persoonallisuushäiriöistä ja siitä, kuinka yleisiä ne ilmeisesti ovat yhteiskunnassamme. Ennen kaikkea olen alkanut ymmärtää niiden yhteyttä nimenomaan ihmisen sisäiseen elämään, varsinkin tunne-elämään, mikä voi olla vaikkapa lääketieteen tai terveydenhoitoalan tai psykiatrian alan ammattilaiselle sinänsä itsestään selvää. Mutta eipä välttämättä ole selvää ns. tavalliselle kadun tallaajalle. Olen myös alkanut ymmärtää, että ilmeisesti johtuen siitä, että ennen kuin persoonallisuushäiriöt ilmenevät itseään ns. äärimuodoissaan esim. hallitsemattomina väkivallan purkauksina, näitä persoonallisuushäiriöiden eri muotoja ei välttämättä tunnisteta. Ja että ilmeisesti ”meitä persoonallisuushäiriöisiä” vaeltaa tässä maassa melkoinen määrä, tosin kuitenkin sillä erolla, että persoonallisuuden häiriötila on ns. lievempi, josta varmaan vakavan masennuksen kaltainen olo lienee yksi yleisimmistä, jos ihan diagnoositasolle mennään.

Ohessa on linkki Järvenpään Diakonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön/tutkielmaan, jossa hyvin selkeällä suomen kielellä (teksti ei juurikaan sisällä raskasta lääketieteellistä ammattisanastoa) lähestytään persoonallisuushäiriöisten hoitoa esimerkkicasena huumeongelma. Olen siinä käsityksessä, että vaikka esimerkkinä käytetään huumeongelmaa, kokonaistasolla kyse on riippuvuudesta, ja sitä kautta tekstin sisältö koskettaa monia meistä: epävakaan tunne-elämän taustalla on jokin tai jotkut häiriötilat, joiden juuret yleensä löytyvät jonkin asteisesta ”ilman jäämisen kokemuksesta”, mikä taas johtaa riippuvuuden syntyyn. Tutkielmassa käsitellään näitä asioita.

Linkkiä klikkaamalla aukeaa pdf-dokumentti, jonka voi myös halutessa ladata omalle koneelle, jos selaimelta lukeminen ei ole vaihtoehto. Tässä linkki Terapiatehtaan kombinaatiohoitoa koskevaan tutkielmaan.

Tutkielman lopusta löytyy myös hyviä lähdeviitteitä, mikäli lisätiedon hankkiminen kiinnostaa. Tutkielma ei kokonaisuudessaan ole kovin pitkä, vain noin 40 sivua, mutta asiaa on tiiviissä paketissa sitäkin enemmän. Omalla kohdallani koin, että alaluku 4.5 jossa puhutaan ”validoinnista” eli kokemuksen oikeaksi vahvistamisesta oli erittäin tarpeellinen lukukokemus, sillä se herätti suoranaisen tunteen siitä ”juuri tätä olisin lapsena (ja usein myös aikuisenakin) tarvinnut! Juuri tätä! Eli sitä, että toinen on kanssani rauhallisesti ja levollisesti läsnä, ja yhdessä ihmetellään että ”nyt tuntuu siltä, tältä tai tuolta”. Ilman arvottamista, tuomitsemista tai agressiivista alas painamista. Ihan vain hyväksyvää läsnäoloa.

Muutamia katkelmia tutkielmasta:

Kaikille persoonallisuushäiriöille yhteistä on persoonallisuuden ja käyttäytymisen häiriöt vähintään kahdella seuraavista elämänalueista: tiedollinen toiminta, tunne-elämä, impulssikontrolli ja ihmissuhteet. Tiedollisella tasolla tarkoitetaan sitä, kuinka ihminen havaitsee ja tulkitsee asioita, ihmisiä ja tapahtumia, miten hän asennoituu muihin ihmisiin ja miten hän muodostaa mielikuvia itsestä ja muista. Tunne-elämän vaikeudet näkyvät tunne-elämän kirjossa, voimakkuudessa ja asianmukaisuudessa tilanteeseen nähden. Impulssikontrollilla tarkoitetaan sitä, miten hyvin ihminen kykenee hallitsemaan erilaisia yllykkeitään ja käytöstään sekä sitä, miten hyvin hän kestää odottamista ja turhauttavia tilanteita.

Ihmissuhteiden luonteessa ja toimintatavassa muiden ihmisten kanssa voi ilmetä vaikeuksia toisten ihmisten kanssa toimeen tulemisessa sekä kestävien, vastavuoroisuuteen, terveeseen riippuvuuteen ja riittävään itsenäisyyteen perustuvien ihmissuhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä. Persoonallisuushäiriöstä kärsivän ihmisen käytös poikkeaa vallitsevan kulttuurin sisäisistä normeista. Se ilmenee pysyvänä käytösmallina, joka on joustamaton, sopeutumaton tai muutoin häiriytynyt. Käytöstä esiintyy laajalti eri tilanteissa ja se aiheuttaa henkilökohtaista kärsimystä tai ihmissuhdevaikeuksia. (Kåver & Nilsonne 2004)

Terveellä persoonallisuudella on adaptiivisia, suhteellisuudentajuisia perususkomuksia itsestään, muista ihmisistä sekä maailmasta. Ne ovat joustavia ja niitä leimaa sekä-että ajattelun piirteet: (”olen joissakin asioissa suhteellisen hyvä; maailma on suhteellisen turvallinen paikka; muut ihmiset saattavat kohdella minua hyvin, huonosti tai neutraalisti”).

Persoonallisuushäiriöissä perususkomukset taas ovat jäykkiä, äärimmäisiä, mustavalkoisia ja kielteisiä: (”olen riittämätön; maailmassani ei ole mitään mieltä; muihin ihmisiin ei voi luottaa”). Kun ne aktivoituvat, ne usein sovelletaan tilanteisiin, jotka eivät ansaitse niin jäykkää ja kielteistä näkemystä ja johtavat tilanteeseen huonosti sopivaan ajatteluun. Henkilö käyttäytyy ikään kuin hänen tulkintansa tilanteesta olisi oikea, myös silloin kun vastakkaista todistusaineistoa on saatavilla. Nämä ”vääristyneet silmälasit” saavat hyvin monen tilanteen näyttämään ongelmalliselta. (Holmberg, 2000)

Persoonallisuushäiriöisen asiakkaan piirteisiin kuuluu voimakas alttius ja äärimmäisyys tunteiden säätelyssä. Ongelmia esiintyy sekä positiivisissa että negatiivisissa
tuntemuksissa. Asiakkaalla on kokemusten mukaan usein krooninen depressio, jolloin kaikki informaatio värittyy tämän ikään kuin kaiken negatiiviseksi tekevän suodattimen kautta. Lisäksi (etenkin epävakaa) persoonallisuushäiriöinen kiintymyssuhteittensa kautta pelkää tulevansa hylätyksi. Tämä poikkeuksellinen riippuvuus toisista ihmisistä keinona saada apua tunteittensa säätelyyn on kokemusten mukaan yksi suurimmista kuormittajista hoitosuhteessa.

Epävakaa minäkuva sekä kokemus itsestä värittyvät alhaisella itseluottamuksella. Asiakkaalla on havaittu usein olevan negatiivinen perususkomus itsestään pahana ja
puutteellisena yksilönä. Perususkomusten jakaminen kahteen kategoriaan (J.S. Beck, 1995) osoittaa asiakkaan käsityksen itsestään seuraavasti: ne, jotka liittyvät kyvykkyyteen/pystyvyyteen (”olen voimaton”, ”olen riittämätön”, ”olen heikko”) ja niihin, jotka liittyvät rakastettavuuteen/hyväksyttävyyteen (”olen ei-toivottu”, ”olen
paha”, ”minusta ei kukaan voi pitää”).

Persoonallisuushäiriöinen kokee ja kuvaa itsensä usein ”tyhjäksi”. Impulsiivinen käyttäytyminen, monesti itselleen vahingollisella alueella, kumpuaa oman käyttäytymisen virhesäätelystä. Tällöin asiakas käyttäytyy äärimmäisellä tavalla, josta on kielteisiä seurauksia. Yksi tärkeimmistä tavoitteista persoonallisuushäiriöisen
asiakkaan kuntouttamisessa onkin käyttäytymisen muuttaminen!

***********

Mistä seuraus alikehittyneeseen tunteiden hallintaan ajatellaan olevan? Jos lapsi viettää lapsuutensa mitätöivässä ympäristössä, ei hän opi tunnistamaan ja nimeämään tunteitaan normatiivisella tavalla. Mitätöivässä ympäristössä lapsi ei ole oppinut luottamaan omiin tunteisiinsa ja tulkintoihinsa tapahtumista. Tästä seuraa, että lapsi menettää luottamuksen itseensä ja joutuu luottamaan toisten arvioihin, arvotuksiin ja kokemuksiin. Esimerkin avulla tilannetta voisi kuvata näin; lapsi itkee, aikuinen kehottaa lasta lopettamaan parkumisen. Sen sijaan aikuisen pitäisi todentaa lapsen tunne; sinä itket, oletko surullinen, onko sinulle tapahtunut jotain mikä saa sinut itkemään. Näin aikuinen antaisi itkulle merkityksen tai tunteelle nimen, mihin lapsi ei vielä itse kykene.

 

 

Ylivastuullista

Unessa olen lähdössä ulos isosta omakotitalosta. Samanaikaisesti olen töissä jossakin hoiva-alan työpaikassa. Unessa tajuan, että olen liian vastuullisissa töissä ja että minulla ei ole oikeanlaista koulutusta tähän työhön. Unessa pöyhin hiuksiani ja samalla pohdiskelin että voihan työnantaja tehdä ja toimia näin, mutta ei se sitä tarkoita että tällaiseen suostuisin.

Unessa oli voimakkaasti läsnä huumorin ja rentouden tunnelma. Tajusin että koko asia, se että olen liian vastuullisessa työssä, ei ahdistanut minua lainkaan, ja se taas johtui siitä että tajusin että tilanne ei ole minun syytäni. Että vika ei ole minussa, vaan työnantaja on nyt se, joka on toiminut vastuuttomasti.

Tämä uni sijoittuu ajallisesti jonkin aikaa ”Koiranlelu ja näkymättömät tytöt” -unen jälkeen. Vaikka uni on sinänsä selkeä, minulta kesti jonkin aikaa että pääsin sen merkitysyhteyksiin käsiksi. Unen näön aikoihin tajusin arjen elämässäni, että minulla on suorituspaineita, ja että alan vihdoin ja viimein tulla näistä suorituspaineista tietoiseksi, mutta silti tuntui että jokin mättää, ja että en vielä kuitenkaan pääse käsiksi ns. pinnan alla olevaan problematiikkaan.

Tämä uni osui oikeastaan sellaiseen kohtaan, jossa problematiikka alkoi vähitellen tulla valoon. Aloin löytää omat jalkani ja ennen kaikkea aloin vähitellen todella tajuta, että minulla ON jalat, ja että voin seisoa ja kävellä niillä, ja luottaa siihen että ne kantavat. Konkreettisesti tämä kaikki on liittynyt ehkä eniten syyttelyn teemoihin, esim. siihen että joku on yrittänyt syyllistää minua omista tunneprosesseistaan ja alkanut haastaa riitaa kanssani. Tuolloin olen kokenut valtavaa turvattomuuden ja uhattuna olemisen tunnetta, johon on liittynyt kokemuksia siitä, että omia jalkoja ei ole – että en pysty pitämään puoliani, koska on tunne siitä että minut jyrätään.

Viimeisen pari vuoden aikana kun tällaista on tapahtunut, olen vähitellen alkanut selkeästi erottaa jo itse tilanteessa mitä tapahtuu. Että nyt tuo tyyppi kokee, että minä olen tehnyt jotakin hänen mielestään väärin, ja häntä alkoi vituttaa, ärsyttää ja suututtaa, ja hän syyttää minua niistä tunteista joita hänen sisällään herää. Ja hän räjähtää minulle, koska hän ei yksinkertaisesti näe/tajua/oivalla, että tätä kyseistä asiaa voisi katsoa myös jostakin toisesta näkökulmasta, ja kun minä tuolla hetkellä olen edustanut tuota toista näkökulmaa, on se laukaissut jotakin tuossa toisessa henkilössä.

Ikään kuin kaupan päällisiksi tulee raivoisa reaktio, jossa ei ole tietoakaan rakentavasta ja/tai rauhallisesta tavasta käsitellä asioita. Tällainen ns. räjähtävä arvaamattomuusenergia, se, että joku reagoi minun tekemisiini äkkiarvaamattoman raivoisasti, on ollut koko elämäni ajan läsnä. Mikä on johtanut siihen, että vaikeiden ja hankalilta tuntuvien asioiden suora kohtaaminen on ollut minulle äärimmäisen vaikeaa, koska olen jo ennakkoon pelännyt sitä että ”taas minulle huudetaan”, että taas olen tehnyt jotakin väärin ja reaktiona on huuto ja mekkala. On ollut pitkä tie alkaa nähdä että tällainen arvaamattomuusenergia on äärimmäisen kuluttavaa ja ylläpitää ihmisten välistä epäluottamusta, ja vielä pidempi tie alkaa nähdä ja kokea, että tuommoisen reagointiin ei itseasiassa pitäisi olla missään tilanteessa mitään syytä. Miksi ylipäänsä kenellekään pitäisi huutaa naama punaisena, oli tapahtunut mitä tahansa? Eihän se johda mihinkään, muuhun kuin siihen että ihmiset ovat peloissaan ja vetäytyvät sisäänpäin. No, ehkä se onkin usein ollut tavoitteena, eli ihmisten hallitseminen pelon avulla.

Tämä asia on viimeisten vuosien aikana todella ollut käymivaiheessa elämässäni. Tilanteita on tullut ja mennyt, niin kanssakäymisissä elävässä elämässä kuin esim. sähköpostitse tai puhelimitse. On ahdistanut, kiristänyt ja puristanut, mutta pystyssä ollaan. Tilanteet, joissa olen suoranaisesti joutunut toisen raivon kohteeksi ovat vähentyneet minimiin. Viimeisen ison ns. konfliktin aikana, joka tapahtui sähköpostitse ja jossa sain valtavan syyteryöpyn niskaani, alkoi selkeys olla läsnä. Eli aloin tajuta, että en niin sanotusti ole tehnyt mitään väärää, ja että tuo toinen henkilö nyt todellakin projisoi minuun jotakin omaansa. Niin kamalalta kuin tilanne tuntuikin, selkeys siitä että olen ns. turhasta syytettynä oli hyvin voimaannuttavaa. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tajusin kunnolla, että nyt todellakin olen toisen roskapönttönä, ja että hän heittelee minua päin omia kakkojaan, koska minussa on jotakin joka syyllistyy hänen syytöksistään, ja alistuu niiden edessä. Tämän kun tajusin, alistuminen loppui. Vedin rajan kertaheitolla, eli laitoin takaisin sähköpostin jossa totesin kaikenlaista asiaan liittyvää lyhyesti ja rauhallisesti, ja toin esille myös oman näkökulmani siitä, että koen olevani turhaan syytettynä, koska loppupeleissä asiassa oli kyse siitä että olin omalla vapaa-ajallani tehnyt jotakin, mihin tätä henkilöä ei ollut kutsuttu mukaan, ja hän oli siitä loukkaantunut. Ja siinä samalla sitten ilmaisi kaikki muutkin minua kohtaan tuntemansa turhaumat. Erittäin raivokkaasti minua syyttäen. Kaiken kaikkiaan tilanne meni täysin naurettavaksi, ja lopulta laitoin meilin, jossa kirjoitin ”että kuule, kun minulla on oikeus elää elämääni siten kuin hyvältä tuntuu, ja tehdä asioita omalla vapaa-ajallani niiden ihmisten kanssa keiden kanssa viihdyn ja haluan aikaani viettää.” Totesin myös, että en enää halua olla tämän henkilön kanssa tekemisissä, koska en halua olla kenenkään roskapönttö. Vielä sieltä joku viesti tuli vastaukseksi, jossa oli jotakin pihinää minun väärintekemisistäni, mutta aikalailla koko tilanne laukesi siihen, että uskalsin puhua suuni puhtaaksi.

Sittemmin olen yrittänyt olla mahdollisimman totuudellinen kaikissa ihmissuhteissani, sillä koen että juuri totuudellisuus oli iso oppi tässä asiassa, ja uni kertoo myös siitä: pitää pystyä myöntämään itselle, mikä on tilanne ja miltä tuntuu. Jos ei tiedä miltä tuntuu, siitä pitää ottaa selvää. Sitten kun se on selvillä, kaikki selkeytyy ja valintojen tekeminen helpottaa. Kyseinen uni liittää tämän asenteen etenkin työasioihin, ja koen, että juuri työasioissa monet tässä postauksessa mainituista vaikeuksista ovat ilmentäneet itseään. Kuten esimerkiksi vaikeus puhua tarvittavista asioista suoraan jäyhältä tuntuvat esimiehen tai naisen kanssa: pelko hallitsee tilanteita, ja usein on käynyt siten että jos yrittää puhua jostakin itselle tärkeästä asiasta, on syntynyt jonkinlainen väärinymmärrys, jonka jälkeen olen hävennyt itseni maanrakoon, mikä taas on synnyttänyt asian ympärille möykyn, ja tilanne on pahennut entisestään, koska alkuperäinen ongelmakohta on edelleen ratkaisematta, ja nyt sen ympärille on kasvanut vielä häpeän peitto.

Toisin sanoen tämä lyhyt unipätkä pitää sisällään hyvin paljon viitteitä elettyyn elämään sekä pinnan alla väreileviin asioihin. Joskus on näin: vaikka on unessa ei niin sanotusti tapahtuisi paljoa mitään, se herättää valtavasti kaikenlaista. Usein takana on pitkä prosessi, jonka aikana unen näkijä on ikään kuin ”kypsynyt” siirtymään kohti toisenlaista olemisen tapaa elämässään.

Tottakai elämässä on paljon tilanteita joissa jokainen varmaan silloin tällöin niin sanotusti ”tekee väärin” tai ”toimii väärin”, mutta suorituspaineproblematiikka jota tämä kyseinen uni kuvaa, liittyy nimenomaan tilanteisiin, joissa koen joutuneeni jollakin lailla altavastaajaksi ja ns. mahdottomalta tuntuvaan tilanteeseen, jossa en välttämättä lainkaan edes tiedä mitä tehdä, ja kaiken lisäksi koen vielä saavani syyt päälleni. Jokin tiedostamaton malli on ylläpitänyt tällaista kuviota, sillä jossakin vaiheessa aloin tajuta että olen jopa itse hakeutunut tällaisiin tilanteisiin esimerkiksi työn merkeissä: toisin sanoen olen ollut työssä, jossa johon minulla ei ole ollut alan koulutusta (sen vuoksi koska on ollut pakko saada työtä että saisin jostakin rahaa maksaakseni elämiseni), ja työnantaja on ollut täysin tietoinen tästä. Silti on syntynyt ristiriitatilanteita joissa koen olleeni syytetyn penkillä syyttömänä, koska kyllä työntantajan pitäisi kantaa oma vastuunsa siitä millaista porukkaa hän töihin palkkaa – jos jollakulla ei ole alan koulutusta, ei voi olettaa että silloin ”osataan ja tiedetään kaikki”, eikä pitäisi muutenkaan näin olettaa vaikka koulutus olisikin. Tämä on vain yksi esimerkki ns. suorituspainetilanteesta, jossa koen joutuneeni väärinymmärretyksi elävän elämän tapahtumissa.

Uni selkeästi kuvaa, että jonkinlainen muutos on tapahtumassa tämän kaiken suhteen. Unen kuvauksesta päätellen muutos on iso, koska kävelen omakotitalosta = tietystä olemisen tilasta ulos. Ehkäpä asennemuutos, joka liittyy nimenomaan selkeään erottelukykyyn? Siihen, että alan nähdä tilanteet, jopa jo niiden tapahtuessa, eri tavoilla koska en enää kanna mukanani syyllisyyttä ja ennen kaikkea kaikkivoipaisuuden tuntoja kuten sitä, että ”minun pitäisi osata kaikki ja pystyä kaikkeen”, ja sitten kun en osaakaan, olen täysin musertunut jos joku minulle asiasta huomauttaa – vaikka alunperin oli täysin selvää, että en edes tiedä tästä kyseisestä asiasta mitään.

Toisin sanoen jonkinlainen vääristynyt kaikkivoipaisuuden tunto kulkee syyllisyyden ja  ylivastuullisuuden tunnon mukana jonkinlaisessa kieroutuneessa yhteenliittymässä. ”Pitäisi osata kaikki ja olla vastuussa kaikesta”. Kun tämä vääristyy vielä lisää, sehän johtaa kontrollointiin ja siihen, että ihminen alkaa kontrolloida omia tekemisiään, arvostella ja kritisoida itseään. Tämä tietysti heijastuu ihmisten välisessä kanssakäymisessä muihin erilaisten odotusten kautta, koska alkaa syntyä odotuksia siitä millä tavoin pitäisi käyttäytyä, olla tai toimia milloin missäkin tilanteessa. Ja jos nämä vaatimukset ja odotukset elävät itseä kohtaan, kyllä se vaikuttaa myös kanssakäymiseen muiden kanssa, vaikka miten ajattelisi että ”suhtaudun tällä tavoin vain itseeni”.

Unen lopussa on humoristinen tunnelma. Keveys. Sen mukana kulkee jonkinlainen ajatus ja tunnelma liittyen siihen, että ”en ole tehnyt mitään väärin”, ja että myös työnantaja voisi katsoa peiliin. Tulkitsen asiaa siten, että loppupeleissä minähän olen itse itseni työnantaja. Eli jokin minussa vielä ylläpitää syyttäjä-syytetty -asetelmaa, ja jokin kokee haluavansa saada syyttömän leiman. Koko tämä asetelma on se, josta tulisi päästä eroon. Uni on siinä mielessä upea, että asetelma paljastuu kaikkinaisuudessaan, ja että konkreettisesti kävelen tästä olemisen tilasta ulos sen myötä kun kävelen omakotitalosta ulos, mutta silti on vielä jotakin, joka liittyy syyttömän leiman ylläpitämiseen. Miksi ja mihin tällaista olemista tarvitsisin? Eihän elämässä lopulta ole kyse siitä ”kuka on syytetty ja kuka syyllinen, kuka on tehnyt mitä ja kuka ei”? Ainakaan minulle. Tuo on vain yksi olemisen tapa, jonka mukaan voi elää, mutta joka on äärettömän raskasta kaikille: aina joku vahtii miten asiat menevät, ja jos eivät mene ns. normien mukaan oikein, sitten alkaa syyttely. Työpaikat ja työelämä vain heijastaa sitä, mitä ihmisten elämissä tapahtuu kokonaisuudessaan.

Joten kyllä, haluan tästä olemisen tavasta vapautua.

Kenkäjemmareiden talo

Unet ovat toisinaan hyvin absurdeja: unien esittämät kuvat voivat olla ”epätodellisia” kuten jättiläismäisiä tai vääristyneitä hahmoja, tai ns. normaalista poikkeavia tilanteita, tunnekokemuksia myöten. Absurdi tunnekokemus unessa minulle tarkoittaa vaikkapa sitä, että saatan kokea vihaa ja huvittuneisuuden tunnetta yhtä aikaa. Tai voi olla että olen hyvin peloissani, mutta samaan aikaan myös äärettömän rauhallinen. Absurdi tunnelma syntyy ristiriitaisuuden myötä – kaksi voimakasta kokemusta asuvat minussa yhtä aikaa, ja olen niiden ”ristivedossa”.

Tässä on eräs uni, joka myötä sain kokea inhimillisen tunneskaalan melko lailla laidasta laitaan, eli kiukusta ja jopa jonkinlaisesta raivon puuskasta ällistykseen ja vapautuneeseen nauruun. Unen tunnetilat olivat niin voimallisia, että unessa selkeästi tapahtui jonkinlainen katharsis, eli tunnetason puhdistautumisen ja/tai vapautumisen kokemus.

Unessa olen saapunut hylätyn ja suljetun näköiselle talolle. Tunnelma on hieman kuin jostakin jännityselokuvasta, ikään kuin olisin jonkinlaisen autiotalon luona, mutta en voi varmasti tietää onko talo autio. Minulla on tunne että siellä on ihmisiä. Talo on iso puutalo, vanhahko sellainen. Seison isolla katetulla kuistilla. On tunne siitä että minua tarkkaillaan, ja sen myötä syntyy tunne että talo on jonkinlainen ”vehkeilijöiden” paikka, että siellä asuu ihmisiä jotka ”vehkeilevät”, vaikka ketään ei näy missään.

Tunnetta vahvistaa se, että yhtäkkiä tajuan että kenkäni jotka olen riisunut kuistille, ovat kadonneet. Kenkiä ei näy missään, enkä lainkaan huomannut että joku olisi ne vienyt. Ketään ei näy missään. Kengät olivat vihreät vaelluskenkien tapaiset kengät. En myöskään tiedä miksi olen ne riisunut jalasta. En tiedä kävinkö talossa sisällä. Kenkien katoamisesta herää pelonsekainen kiukku, joka kasvaa kasvamistaan. Tunne voimistuu, tuntemus siitä että ”taas minulta viedään kaikki, enkä ikinä saa mitään itselleni, ja että minua kyllä saa aina loukata, keinolla jos toisella. Ja kohdella ihan kuinka vain.”

Sitten on ikään kuin kulunut aikaa. Olen käynyt jossakin muualla, ja palannut takaisin talon terassille, vaikka en muista käyneeni missään. Unessa kuitenkin tiedän tämä on ”uusinta”, että olen palannut talolle jostakin. Minulla on uudet kengät, jotka ovat hyvin samanlaiset kuin edelliset. Seison terassilla ja kenkäni ovat taas kadonneet. Nyt kiukustun ja annan kiukun tulla ulos. Seison talon terassilla ja olen ihan varma että minua tarkkaillaan. Alan huutaa ihan täysilla ”ANTAKAA KENKÄNI TAKAISIN, ANTAKAA KENKÄNI TAKAISIN !!!”. Huudan keuhkojeni pohjasta ja sisälläni kupliva ja kihisevä kiukku purkautuu samalla.

Jossakin kolahtaa. Huomaan että oikealla puolellani pitkän terassin seinässä on luukku, joka on naamioitu todella huomaamattomaksi. Luukusta minua kurkistelee nuori tyttö. Ehkä 10-13v. Tyttö ei huomaa että olen huomannut hänet. Saan hänet kiinni ja alan vaatia häneltä kenkiäni takaisin. Yhtäkkiä olemme jossakin pimeässä. Näen vain pimeää, mutta tiedän että tyttö on kanssani. Sitten huomaan että suoraan edessäni onkin valoa ja tajuan että näen edessäni ikään kuin kirkkaasti valaistun näyttelytilan, joka on täynnä KENKIÄ. Kengät ovat asetettu esille siten että ne ovat ehkä rintani korkeudella ja niitä on valtavasti. Ne ikään kuin hohtavat valossa, valo on niin kirkasta. Kaikkialla kenkien ympärillä on läpitunkeva pimeys.

Unessa alan oivaltaa, että talo ja siellä asuvat ”tyypit”, vehkeilijät, ovat kenkäjemmareita. Jotenkin tiedän myös, että nyt kun olen saanut heidät kiinni, saan itse valita kenkävalikoimasta haluamani kengät. Jotenkin vain tiedän tämän. Uni päättyy siihen että katselen kenkiä, joita on valtava määrä.

Unesta heräämisen jälkitunnelma oli se, että kerrankin oli levännyt olo, ikään kuin pitkä väsymys alkaisi jäädä taakse. Tunnelmassa oli läsnä myös hämmästys ja vapautunut hihitys absurdilta tuntuvaan kenkäjemmarien taloon liittyen. Kaiken kaikkiaan uni oli erittäin vapauttava.

Olennaista tämän unen tulkinnassa ovat seuraavat elementit: talo, jonka tulkitsen viittaavaan ”johonkin tilaan, jossa unen näön aikaan olen, nimenomaan sisäiseen tilaan, omaan hyvinvointiini”, kengät jotka yhdistän sekä parisuhteeseen että oman tien/polun kulkemiseen, ja unessa esille tuleva hyvin voimakas kiukun, jopa voimakkaan vihan tunne. Joka kulminoituu uhriuden tunteeseen: ”taas minua kohdellaan näin” ja yhtä aikaa sen kanssa elävään tunteeseen ”aina minua saa kohdella näin”. Sanalla sanoen äärimmäisen voimakas väärinkohdelluksi tulemisen tunne, joka purkautuu yhtä voimallisesti.

Toisin sanoen unen näön aikaan olen saapunut sisäiseen tilaani, jossa olen löytänyt itsestäni talon = tilan, jossa tunnen oloni epämiellyttäväksi. Talon = tilan, jossa koen, että minulta viedään jotakin omaa pois. Jokin minussa ylläpitää tällaista tilaa, kokemusta siitä että minulta viedään pois kengät = kyky kävellä omaa tietä ja kohti parisuhdetta? Kun huomaan että kenkäni ovat kadonneet minua alkaa kiukuttaa. En tiedä miksi ylipäänsä olen kengät riisunut, mutta unessa tilanne on se, että ne vain ovat kadonneet ja sillä siisti. Olen todella kiukkuinen, kihisen. Mutta ensimmäisellä kerralla en reagoi. Seison vain terassilla ja kihisen.

Sitten olen takaisin talolla. Unessa tiedän että olen välillä käynyt jossakin muualla, mutta sitä ”mitä tämä muualla käynti oli” ei näytetä. Tiedän vain että jossakin muualla kävin, ja nyt olen takaisin talolla. Ja että minulla on uudet kengät jalassa, ja pidän näistä kengistä. Mutta jostakin syystä olen taas riisunut kenkäni ja nyt ne ovat TAAS kadonneet. Tällä kertaa kiukku ei jää pelkäksi kihinäksi, vaan se purkautuu valtavana huutona. Seison terassilla ja huudan keuhkojeni pohjasta ”antakaa kenkäni takaisin”.

Tunteen purkaminen on olennainen elementti ja tapahtuma unessa. Unitilassa se johtaa vapautumiseen, ikään kuin poistettaisiin pullosta korkki ja ylikäynyt kupliva juoma pääsee pulppuamaan vapauteen. Jonka jälkeen tunne on poissa.

Heti tunteen purkamisen/vapauttamisen jälkeen tarina alkaa kehittyä uuteen ja yllättävään suuntaan: talosta löytyykin nuori tyttö, joka on tarkkaillut unen minää. Ja unen minä saa tämän tytön kiinni. Jonka jälkeen päällimmäinen tunnelma oli hämmästys ja hämmennys. Vihan purkauksen jälkeen unessa ei ollut häivähdystäkään kiukusta tai vihasta, vaan enemmänkin hämmästystä kaikesta mitä unen lopussa tapahtui. Hämmästys siitä, että kas, tuolla on nuori tyttö. Kas, olemmekin jossakin pimeässä. Kas, tuollahan on aivan valtava määrä KENKIÄ täällä jossakin keskellä pimeyttä, ja kuitenkin valossa. Ällistyttävää. Ja kas, saan itse valita minkä kenkäparin haluan!

Oma näkemykseni ja kokemukseni unesta on, että tunteen purkaminen saa aikaan ”juonen muutoksen”. Kun epämiellyttävä olotila puretaan pois, se ei enää vaivaa olemista. Ymmärrän sanonnan ”maalata piru seinälle” juuri tällä tavoin: piru eli sen hetkistä elämää vaivaava kiusa pitää maalata seinälle, jotta se tulee näkyväksi. Toisin sanoen elämää kaihertava kiusa tuodaan tietoisuuden valoon = nostetaan se seinälle. Uni toimii edellä kerrotun kaltaisesti. Uni ei kysele meiltä mitä me haluamme tai toivomme, vaan toimii niiden aineksien pohjalta mitä meissä milläkin hetkellä elää (ja joskus jopa kuplii) ja maalaa niistä unimaisemia. Uni ”maalaa pirun seinälle” unikuvan ja/tai unessa läsnä olevan tuntotilan tai tuntotilojen muodossa.

Olen nähnyt paljon unia joissa unimaisema fokusoi lasersäteen tavoin koettavakseni jonkin tietyn tunne-elämyksen, joka toimii raastavana kokemuksena, kuten yllä oleva uni selkeästi tuo esille. Heräämisen hetkellä, päivätajunnan palautuessa, juuri tuo raastavuus on se joka saa minut todella muistamaan nähdyn unen, kirjaamaan sen ylös ja kiinnittämään siihen huomiota. Tarpeeksi voimakas viesti saa huomion ja viestiä haluaa kuunnella, koska tuskasta haluaa vapautua.

Tässä unessa olennaista minulle unennäkijänä oli se, että löysin/kohtasin itsestäni tilan ja olemisen tavan, jossa koen että minulta viedään jotakin omaa, ja kun suostuin kohtaamaan asiaan liittyvän vaikealta tuntuvan tunnetilan, se johti sen löytämiseen ”kuka ja mikä” minulta vie jotakin: jossakin minussa asui ja eli nuori tyttö, joka jemmasi valtavia määriä kenkiä, säilytti niitä kuin kalleinta aarretta jonkinlaisessa näyttelytilassa. Syystä tai toisesta tyttö varasti kenkiä muilta ja jemmasi niitä säilöön. Uni nosti tietoisuuteeni sen, että kannan mukanani tällaista ”mallia”, jotakuta joka suhtautuu parisuhteeseen ja oman polun kulkemiseen tällä tavoin, eli haluaa viedä muilta oikeuden ja ehkä kyvynkin olla parisuhteessa ja kulkea omia polkujaan varastamalla heidän kenkänsä ja jemmaamalla ne johonkin omaan yksityiseen piilopaikkaansa.

Valkoisen huoneen valkoisiin pukeutunut nainen

Tämän unen näkemisestä on pitkä aika, jo reilusti yli vuosi. Ensin epäröin jakaa tätä, mutta koska olen itse ”kamppaillut” välillä etenkin eroottisten ja/tai seksuaalisuuteen liittyvien unien kanssa, päätin jakaa tämänkin, jos tästä vaikka olisi apua jollekulle.

Unessa Jeesus on tulossa. Siitä on varma tieto: hän tulee omaa reittiään sitten kun hän itse haluaa, omalla tavallaan.

Unen näyttämö on valkoinen ”avaruusalusmainen huone”: huoneen seinät ovat jotakin valkeana hohtavaa materiaalia, ehkä läpikuultavaa materiaalia joiden takana on valoja, jotka saavat seinälevyt hohtamaan valkoisena. Jollakin tavalla uni muistuttaa 1980-luvun tieteiselokuvia. Huoneessa on matala valkoinen pöytä, jonka vieressä/ympärillä on matalat jakkarat. Valkoisia nekin.

Huoneessa on valkoiseen kaapuun pukeutunut noin 40-50-vuotias nainen, joka haluaa että Jeesus tulee tiettyä reittiä ja tietyllä tavalla, siten kuin nainen haluaa. Valkoisella pöydällä on pieniä lappusia, jotka ovat Q & A -lappuja, eli Questions and Answers -lappusia: nainen odottaa huoneessa Jeesuksen saapumista ja sitä että Jeesus vastaa lapuissa oleviin kysymyksiin. Pöydän vieressä olevassa valkoisessa jakkarassa sojottaa ylöspäin valkoinen penis. Naisen, pöydän ja parin jakkaran lisäksi huoneessa ei ole mitään muuta. Aivan unen lopussa on häivähdys seksuaalisesta tunnelmasta liittyen jakkarassa sojottavaan penikseen.

Unen näkemisen aikoihin olin niin häpeissäni ja ihmeissäni tästä unesta, että en pitkään aikaan edes kertonut siitä kenellekään. Uni aukesi noin puoli vuotta unen näön jälkeen eräällä unikurssilla. Ratkaiseva kysymys unen avautumisen kannalta oli ”kuka tyydyttää itseään uskonnolla”. Nimenomaan uskonnolla, ei henkisyydellä tai hengellisyydellä. Kuka suvussani tyydyttää itseään uskonnolla, käyttää uskontoa ”tyydyksen välineenä” nimenomaan ajatellen elämän mielekästä sisältöä ja ylipäänsä elämisen mielekkyyttä?

Kun tämän kysymyksen kuulin, palapelin osaset asettuivat paikoilleen saman tien. Suvussani näitä ”uskonnolla itseään tyydyttäjiä” kyllä riittää, molempien vanhempien puolelta. Olevinaan hurskaita ihmisiä, jotka pakenevat uskonnollisuuden taakse, kuitenkin oman halunsa ohjaamana. Unen nainen on tästä hyvin selkeä kuva: unessa nainen odottaa Jeesusta, mutta Jeesuksen pitää saapua silloin kuin nainen haluaa, ja sellaisella tavalla kuin nainen haluaa. Se ei riitä, että ”Jeesus saapuu sitten joskus”. Lisäksi, kun Jeesus saapuu, naisella on asetelma valmiina: questions & answers -peli, johon Jeesuksen pitää osallistua. Sitä uni ei näyttänyt, oliko answers-lappusiin vastaukset kirjoitettu valmiiksi, mutta hieman sellainen tunnelma minulle jäi.

Niin intiimi ja häpeää nostattava kuin tämä uni olikin, koen että uni on aivan loistava ”sisäisen tilan kuva” etenkin liittyen ns. tekopyhään uskonnolliseen asetelmaan: minun kokemukseni uskonnosta ja uskonnollisuudesta on paljolti ollut sitä, että sillä todella ”ikään kuin tyydytetään itseään”: kun ollaan sisäisesti niin solmussa, ja turhautuneita tai jopa traumatisoituneita esim. oman seksuaalisuuden suhteen, uskonnosta ja uskonnollisuudesta tulee ikään kuin korvike, jota käytetään ”elämiseen”, sen sijaan että aidosti antauduttaisiin elämälle. Unen nähtyäni olin häpeissäni siitä, että kannan tämän tyyppistä olemisen energiaa mukanani, enkä unen näön aikoihin pystynyt katsomaan unta sen tarkemmin. Koska häpeä oli niin suuri.

Kun uni noin puoli vuotta myöhemmin aukesi, se aukesi kerralla, ilman häpeän tunnetta. Puhuin toisen unen yhteydessä tästäkin unesta ryhmäläisten kanssa, ilman minkäänlaista häpeän tunnetta. Se hetki oli valtava askel omalla polulla, ja todella iso kohta nimenoman sen suhteen, kuinka eheyttävää ”tiedostava katse ja katsominen” voi olla. Tuolloin muistan myös ajatelleeni, että uneen liittyvä häpeä on todennäköisesti myös menneiden sukupolvien asiaan liittyvää häpeää, jota tiedostamattani olen kantanut mukanani. Tuo häpeän tunne oli nimenomaan se, joka sai minut ”kääntämään katseeni pois tästä unesta”, koska tunne oli niin voimallinen. Kun koitti hetki, jolloin pystyin unen jakamaan, oivalsin myös sen kuinka voimallisesti häpeä voi ohjata omaa olemistani, nimenomaan kieltämisen suuntaan: kiellän jonkin asian joka nenäni edessä seisoo, koska tunnen häpeää sen johdosta.

Uneen liittyvän häpeän lisäksi unen ympäristö on olennainen: tieteiselokuvamainen ympäristö viittaa jonkinlaiseen fantasiaan, fantasiassa elämiseen, johon yhdistyy uskonnollisuus. Valkoinen ympäristö ja valkeat vaatteet viittaavat ”valkeisiin aatteisiin”, siihen että unennäkijä (eli minä) ilmeisesti kokee itsensä jollakin lailla puhtaaksi ja vanhurskaaksi ylläpitäessään tällaista uskonnollista fantasiaa. Jota koko ajan ohjaa hänen oma halunsa siitä, että asioiden tulisi olla ja mennä niin kuin hän itse haluaa. Toisin sanoen kontrolloinnin halu on voimallisesti läsnä unessa. Sekä kaupankäynti: se ei riitä, että Jeesus on tulossa, vaan naisen pitää saada Jeesus ”pelaamaan peliä”, vastaamaan kysymyksiin.

Mark Epsteinin teos Avoinna halulle on ollut aivan loistava opas halun maailmaan. Epsteinin mukaan halu ei ole ongelma, vaan täysin luonnollinen asia ihmisen elämässä. Ongelmaksi nousee ”haluun takertuminen”, joka voi ilmetä ja ilmeneekin mitä moninaisimmilla tavoilla: halun kieltämisenä, halun kasvamisena ja aina vain lisää hamuamisena, halun kontrollointina, halun häpeämisenä, pelien pelaamisena jne. Epstein puhuu asioista niiden nimillä, ilman häpeää ja voivottelua, tiedostavasti katsellen. Myös eroottisista haluista.

Olen siinä käsityksessä, että monet näkevät hyvinkin eroottisia ja seksuaalisia unia, joskus jopa väkivaltaisia ja pornon tyyppisiä unia. Sen myötä kun olen itse ihmisenä muuttunut, saanut kohdata oman häpeäni kerroksia – joista monet ovat olleet nimenomaan seksuaalisuuden häpeään liittyviä kerroksia – olen alkanut katsella asioita aivan eri näkövinkkelistä, etenkin seksuaalisuuteen liittyen. Unissa näkyvät itsetyydytykset, erektiot, yhdynnät tai ylipäänsä eroottiset, seksuaaliset tai jopa pornahtavat kanssakäymiset eivät enää nostata häpeän aaltoja. Ne nostattavat kysymyksiä siitä, mikä ja mitkä ”olemisen tavat minussa” tämän tyyppisiä unikuvia tuottavat.

Kaikki tämä on kuitenkin edellyttänyt omien häpeäkerroksieni läpi kuoriutumista, jossa on kieltämättä ollut iso työ. Se on välillä ollut myös hyvin kivuliasta – etenkin häpeän tunteisiin on liittynyt myös paljon kipua, joka ilmeisesti on liittynyt melko paljon syyllisyyteen. Yksi osa näistä häpeäkerroksista ”vapautumista” on jakaminen: se, että avoimesti näytän oman häpeäni ja jaan sen muiden kanssa. Etenkin unikursseilla jakamisen voima on ihmeellinen: muut lähtevät mukaan jakamiseen aistiessaan että joku jakaa omaa häpeää ja kipuaan avoimesti. Se synnyttää luottamuksen ilmapiirin, jossa asioita on mahdollista katsella lempeästi ja tuomitsematta, ja eheytyminen mahdollistuu.

Viestit sekaisin: posti meni väärään osoitteeseen

Unessa olen kerrostalossa. Näkymä joka eteeni avautuu on ikään kuin asuntoni ulko-oven läpi nähty. Näen kerrostalon rappukäytävän ja vastapäisen asunnon oven, jossa asuu tuttu nainen. Näen, että minun postini on jaettu viereisen asunnon ovelle, asunnon, joka on minun asunnostani katsottuna vasemmalla puolella. Sitten olenkin tuon asunnon oven edessä ja polvillani lattialla lajittelemassa postia. Jostakin syystä posti on jätetty rappukäytävän lattialle.

Sitten olen kerrostalon ulko-ovella, menossa ulos. Ulkona aivan oven suussa on vanha nainen ja keski-ikäinen nainen. En tunne heitä. Vanha nainen tokaisee minulle suoraan: ”Sinäkös se vastaat näistä postinjakeluhommista täällä? Sinäkös se olet, kuka on vastuussa sen työn saamisesta? Sitten hän osoittaa vieressään olevaa naista, ja sanoo että ”tämä nainen olisi kiinnostunut postinjakohommista, haluaisi tehdä ne hommat.” Nainen itse ei puhu mitään, on aivan hiljaa.

Tämä uni oli osa laajempaa unisarjaa. Otan unen tässä esille ns. itsenäisenä unena, koska minusta oli kiinnostavaa kuinka uni alkoi aueta. Ja sehän aukesi siten, että ensinnäkin tarvitsin muiden apua: en varmaan ole tarpeeksi täällä korostanut sitä, miten tärkeänä olen kokenut unien jakamisen muiden kanssa. Nimenomaan ihmisten kanssa keihin luotan, ja erityisesti ihmisten kanssa keiltä koen saavani totuudellisia kommentteja/näkemyksiä: minun kasvulleni ihmisenä ei ole mitään hyötyä ns. ”kiittävistä ystävistä”.

(Unikursseilla on usein puhetta tästä: Jumala varjele minua kiittäviltä ystäviltä – vihollisten kanssa minä kyllä pärjään.  Vihollisilta tuntuvat ihmiset auttavat meitä kohti varsinaista itseyttä. Kiittäjät vievät meitä kohti toisten odotusten mukaista  pinnallista ’yleisen ihmisen’ elämää.)

Jos aidosti haluan kasvaa ihmisenä, on minun opittava ”kestämään vastusta”. Viljakin tuuleentuu, viljaan muodostuvista siemenistä tulee onttoja, mikäli taimi ei koe kasvuvaiheessa vastusta, vaikeuksia kuten kuivuutta, kylmyyttä, tuulta jne. Jos aidosti haluan löytää oman potentiaalini ja omat ”omalaatuiset kykyni” ihmisenä, oman yksilöllisen ääneni, edellyttää se kasvua poispäin ns. yleisen ihmisen elämästä, siitä mitä ”muut pitävät hyvänä ja mitä muut pitävät tärkeänä”. Tässä minua auttavat etenkin aidot ystävät, eli ihmiset jotka todella sanovat ja tuovat esille sen mitä ajattelevat, pelkäämättä ja arastelematta sitä mitä minä siitä ajattelen – koska se, että he ovat aidosti totuudellisia ja rehellisiä, palvelee kaikkien kasvua. (Toki on osattava erottaa se, milloin ihminen loukkaa tahallaan – tahallinen loukkaaminen ei ole sama asia kuin aito rehellisyys, ja siihen pitää puuttua.)

***********************

Unen paikka on olennainen, ja tässä tapauksessa se on kerrostalo: olen tästä aiemminkin täällä blogissa puhunut, ja koen edelleen että kerrostalo-unet edustavat minulle suurelta osin ”jonkin tasoista lapsuuteen viittaavaa aikaa”, usein sitä osaa minussa, joka haaveilee ja unelmoi lapsuuden toiveiden perusteella. Noista haaveista ja toiveistahan minun tulee kasvaa irti, koska ne ovat suurelta osin ”edellisten sukupolvien” haaveita ja toiveita. Pointti on juuri siinä, että löydän omat haaveeni ja toiveeni ja elän niiden mukaan.

Vähitellen aloin saada joistakin unen viesteistä kiinni. Vasemmalla puolella oleva asunto liittyy feminiiniin, vasen puoli on feminiini puoli meissä (ja oikea maskuliini). Joten se, että uni kohdentaa ”jonkin vasemmalla puolellani olevan” on minulle selvää, että uni viittaa feminiiniin minussa. Kun kyse on kerrostalosta, on kyse ”monista asunnoista”, monista asunnoista minun persoonassani, tässä tapauksessa siis johonkin femiiniin liittyvä asunto, ja asunto taas liittyy olemiseen tapaan – ”jokin jonka edessä olen polvillani”, kuten uni näyttää.

Tällaisesta sain kiinni, mutta muuten uni ei auennut. Ei sitten millään. Ennen kuin puhuin ystäväni kanssa, joka totesi saman tien unesta kuultuaan: ”no, sinun ja äitisi postit ovat menneet sekaisin”.

Aivan. Lamppu syttyi päähän samantien. Olen oppinut tunnistamaan sen ”tuntotilan minussa”, joka tapahtuu kun oivallan jotakin: todellakin tulee ”ahaa-elämys”, joka tuntuu koko kropassa. Tällainen ahaa-elämys syntyi välittömästi siitä, mitä ystäväni unesta totesi. Toki kyse on hänen näkemyksestään, ja unennäkijä itse on se joka tietää mikä osuu kohdalleen ja mikä ei – tärkeä osa ns. unien tulkintaa on juuri se, että oppii erottelemaan sen milloin muiden kommentit osuvat maaliinsa ja milloin ei. Tässä tapauksessa asia oli selvä, ystäväni kommentti osui suoraan maaliin.

Entäpä ne kolme naista talon alaovella? Luku kolme viittaa muun muassa itsenäistymiseen. Ensimmäinen asia joka minulle tuli mieleen, oli että siinähän on symbolisesti minä, äitini ja äitini äiti, vaikka en näitä kahta naista unessa tuntenutkaan. Oivalsin että kyse on ainakin kahdesta tärkeästä asiasta: sekä ”viestinnällisestä” että itsenäistymiseen liittyvästä asiasta, koska uni näytti juuri kolme eri ikäistä naista.

En siltikään saanut unen pääviestistä kiinni vaikka miten yritin. Minulle käy usein näin: yritän liikaa, ja sen myötä unen viesti puuroutuu. Analyysin yksi iso ongelma on juuri tässä: ateenelle tyypillistä on se, että vastauksia haetaan vaikka kirveen kanssa hiuksia halkoen. Tämä tietenkin tekee kokonaisuudesta silppua, jolloin kokonaiskuva häviää, sen alkuperäinen idea ja muoto hajoaa liiallisen analyysin vuoksi.

Takaisin juurille: olennaistahan unissa ovat tunteet. Vaikka en ylhäällä mainitussa pätkässä asiaa maininnut, unessa koen myös tunnejärkytyksen siitä, että ovella seisova vanha akka väittää minun olevan vastuussa jostakin asiasta. Oma tunnelmani oli jotakuinkin tämä: olin valtavan hämmentynyt. Muistan ajatelleeni, että minä tämän yhden sotkun selvitin, mutta eihän se tarkoita sitä, että minä olen vastuussa koko postin jakelusta.” Iso pointti oli myös siinä, että vanha akka halusi, että keskimmäinen nainen, eli keski-ikäinen nainen ottaisi työn vastuulleen – nainen, joka ei itse lausunut sanaakaan, joka vaikutti olevan vähän niinkuin vanhan akan tossun alla, tämän tahdoton käskyläinen.

(Usein juuri unten tunnemaailma on hämännyt minua: unessa ikään kuin tunnen päinvastaista mitä uni näyttää. Koen että tätä on hiukan vaikea sanoittaa, mutta yritän näillä sanoilla: usein unessa on jokin hyvin vahva tunne, olen esimerkiksi täysin vakuuttunut siitä että se mitä unessa teen, on täysin oikein, oikea tapa olla ja elää. Kun sitten alan purkaa unta, järkytyn siitä kun huomaan että unessa ”kokija ja tuntija” onkin ollut ns. vanha persoonani, ja uni on tuonut esille juuri tuon ”vanhan persoonan” eli vanhempien olemiselle rakentuneen persoonan tavan olla ja reagoida asioihin. Mikä on juuri se, mistä minun tulisi päästää irti. Ja uni näyttää minulle, kuinka voimallisesti tarraudun tuohon persoonaan, sen vakiintuneisiin tapoihin, käsityksiin ja tunteisiin – noh, nämähän ovat juuri niitä kohtia, jotka minussa ”viiraavat” minua pois aidosta elämästä. Mutta voi hyvänen aika että näiden tunnistaminen saati sitten näiden purkaminen on iso homma. En tarkoita masentaa ketään tällä kommentilla. Tarkoitan vain sitä, että purkamista riittää, ja että sitä todellakin riittää.)

Uni jäi, koska tuli seuraava yö, seuraava päivä, ja taas seuraava yö. Joskus on erittäin hedelmällistä jättää asiat sikseen, ja antaa elämän soljua omissa uomissaan. Ja välillä myös kuunnella muiden ajatuksia, tai lukea muiden ajatuksista. Tieto ja tietoperäisen elämän eläminen (johon uni usein viittaa ns. karttaelämänä, eli että eletään enemmän haaveissa tai teoriassa, mieli vaellellen koko ajan muualla, pahimmillaan jopa ylläpitäen toivoa siitä että ”pääsisi tästä elämästä pois ja voisi olla jossakin muualla kuin on – kun se mitä pitäisi tehdä olisi keskittyä omaan elämää, olla läsnä omassa elämässä ja sen tapahtumissa, toteuttaa muutos siellä jos muutosta oikeasti toivoo) on minulle ollut suuri haaste, sillä tunteiden pakeneminen ja niiden selvittäminen analyysillä (eli tuhoaminen analyysin avulla) on Ateenelle hyvin luontaista. Olen saanut/joutunut tekemään paljon töitä siinä, että alkaisin enemmän elää ”oikeaa elämää” kuin sitä elämää mitä haavemaailma, tai jopa romaanikirjallisuus tai elokuvat minulle tarjoavat. Teoria/haaveet/fantasiat ovat aivan täysin eri asia kuin ns. oikea ja todellinen elämä: voin lukea mm. lastenkasvatusoppaita, mutta luulenpa että parhaimman kokemuksen asiasta saan olemalla lasten kanssa.

Joskus lukemisesta on kuitenkin apua. Tällä kertaa kävi siten, että tartuin Margit Sjöroosin teokseen ”Myötätunto”. Kokemukseni teoksen tarjoamasta sisällöstä jäi laimeaksi, koska minusta se oli pääosin ”teoriaa”, eli koin että paremman avun myötätunnosta saan vaikkapa auttamalla jotakuta konkreettisesti ja tunnustelemalla mitä kaikkea minussa herää – minun pitää itse löytää sisältäni myötätunnon tunne, en minä sitä kirjasta löydä. No joka tapauksessa Sjöroosin teos, oli se miten teoreettinen tahansa, tarjosi erään ratkaisevan oivalluksen: Tunteiden tunnistamista käsittelevässä kappaleessa luin lauseen ”tunteilla on siis tarkoitus, ne tuovat meille viestiä”. Lause iski kuin salama, ja sain ahaa-elämyksen. Saman tien uni (ja unen viesti!) selkeytyi:

Se mitä en unestani ymmärtänyt, oli ”mitä posti ja postin jakaminen symboloi”. Sjöroosin teoksen myötä tämä aukesi heti: posti ja sen jakaminen symboloi tässä unessa tunteita, tunneviestejä ja niiden ”jakamista”, sekä sitä kuka niistä on ns. vastuussa. Uni näyttää, että minun ja äidin tunteet ovat menneet sekaisin, ja nimenomaan lapsuudessa, koska uni näyttää kerrostaloa. Koska näen nyt aikuisiällä unessa tällaisesta, se tarkoittaa että unennäön aikaan elin läpi kohtaa arjen elämässäni, joka rakentui lapsuudessani. Kohtaa jossa nousi esille minun äitiin liittyvät selkiytymättömät tunteeni, joiden olisi pitänyt selkiytyä jo lapsuudessani, mutta tuolloin jostakin syystä ”posti meni väärään osoitteeseen”, ja on jatkanut sinne menoaan läpi elämäni. Unennäön hetkeen saakka. Sillä nyt kun uni näytti minulle asian, sehän myös tarkoittaa sitä että minulla on mahdollisuus korjata se, koska olen tullut asiasta tietoiseksi. Mikä tärkeintä, unen vanha akka lausui se miten asia on: ”oletkos sinä vastuussa postin jakamisesta?” Tämä tuli kysymyksen muodossa, ja sitä seurasi unessa oma hämmentymisen tunteeni, ja ehkä myös jonkinlainen kieltäminen sen myötä että koin että ”tämähän oli vain tämä yksi kerta, kun sotkun selvitin!” Hämmennys liittyi juuri vastuuseen ja sen kantamiseen: ja siitähän elämässäni on pitkälti ollut kyse, että juuri ongelmissa joita kohtaan, olen hyvin usein kokenut että en pysty kantamaan asiaan liittyvää vastuuta. Nyt uni näytti hyvin selkeästi ”postin jakelun kautta ja avulla”, että jokin minussa on jo selkiytymässä, ja että vanha akka minussa jo tietää miten asioiden pitäisi olla, mutta silti yrittää vielä ehdotella että ”mites olisi jos tuo keski-ikäinen nainen tuossa ottaisi vastuun asiasta”. Toisin sanoen johdatella, vähän samaan tyyliin kuin aikuiset joskus johdattelevat (= huijaavat) lasta, ja lapsi tietää että jotakin on vialla. Jotakin samantyyppistä tunnistin unessa, jollakin tavoin muistin/tunnistin jonkin lapsuuteen liittyvän tunnetilan, sellaisen jossa sydämeni tiesi miten asioiden olisi pitänyt mennä, mutta tilanne meni toisin, sydämen näkökulmasta ”väärin”, ja nimenomaan vanhan naisen päälle päsmäröivälla asenteella todettu kommentti herätti tämän tunnetilan.

Unen selkiytyminen otti siis oman aikansa, ja siihen tarvittiin useampi vaihe. Ja tosiaan, tämä oli osa laajempaa unisarjaa, joka kaikkinensa käsitteli mm. omaa julkista persoonaani (unessa ajettiin bussilla), sekä sitä kuinka tuon julkisen persoonan syntymiseen ja rakentumiseen ovat vaikuttaneet nimenomaan omat selkiytymättömät äiti-tunteeni, niin kutsutut ”äiti-energiat” (= uni käsitteli mm. sitä, miten hätäilen julkisissa tilanteissa, tilanteissa joissa toimin muiden kanssa, ja sitä miten tämä hätäily/hädän tunne liittyy vastuussa olemiseen ja ratkaisujen tekemiseen – päättämättömyys, se että ei syystä tai toisesta tee ratkaisua, on pelkopohjaista toimintaa, ja kuinka aina mietin myös sitä ”mitä muut tästä kaikesta ajattelevat – sitä mitä muut minusta ja tekemisistäni ajattelevat). Kaiken kaikkiaan kyseinen uni oli aivan loistava, ja avasi taas monta tunnetason lukkoa. Mutta kaikki tämä, unien tuomien oivallusten saaminen ja ns. unien hedelmien poimiminen edellytti ennen kaikkea sitä, että pyysin apua muilta, koska en yksin saanut unieni sisältöä avatuksi. Apu ja sen pyytäminen sekä ennen kaikkea vastaanottaminen on ollut yksi suurimmista kipukohdista, johon olen aikuiselämässäni säännöllisesti kompastunut. On ilo sanoa, että nyt se alkaa sujua hiukan helpommin 🙂 Ja tuottaa myös hedelmää, esimerkiksi juuri unien merkitysyhteyksien avautumisen muodossa.

Iso pointti tässä postauksessa on myös se, kuinka merkittävä yksi pieni ja lyhyt unen ”pätkä” voi oman elämän, ja erityisesti oman tunne-elämän kannalta olla. Vahva pointti on myös siinä, että mitään mitä uni näyttää ei kannata dissata, sitä ei kannata pitää tarpeettomana. Uskon, että uni ei näytä mitään sellaista, mikä olisi ns. ”tarpeetonta”. Merkitysyhteys omaan elämään löytyy varmasti, ajan kanssa.

Vessaa rakentamassa

Uni on lyhyt ja ytimekäs: unessa rakennan vessaa. Ulkovessaa. Jossakin metsämäisessä ympäristössä. Voisi olla mökkiympäristö. Minä rakennan ja teen. Pohja on jo valmis ja seinät nousevat. Jossakin vaiheessa huomaan, että lähelläni talon/mökin seinään nojaa ehkä ikäiseni mies, tai hieman vanhempi, joka katselee wc:n rakentamistani. Vain katselee. Ei tule auttamaan.

Unennäöstä on pitkä aika. Unipäiväkirjaa selatessani huomasin tämän lyhyen unipätkän, ja oikein ilahduin: kannattaa yrittää, kyllä se aina maksaa itsensä takaisin! Yrittämisella tarkoitan ”sisäisen työn tekemistä”, sitä että tutustuu omaan itseensä, oman itsen ”tuntemattomiin puoliin” esim. unien kautta ja avulla. Minulle nimittäin se, että rakennan unessa wc:ta, olkoon nyt vaikka ulkohuussi, on konkreettinen osoitus siitä että sisälläni tapahtuu isoja asioita. Kuten jo aiemmissa postauksissa on tullut esille, koen että wc-unet liittyvät kuonan poistoon, ”sisäiseen tyhjennykseen”.

Itse liitän tämän unen piilotajuisen maailman (= metsän) kuonan poistoon, siihen että jossakin alitajuntani uumenissa työskentelen oman hyvinvointini hyväksi. Wc:n rakentaminen on hyvin konkreetinen osoitus tästä: jos ei ole paikkaa, johon ”tyhjentää” omaa kuonaansa, niin tehdään sitten sellainen!

Se, että unen mies nojailee talon seinää vasten, viestii minulle siitä että unennäölle ajankohtaisia tunnelmia ovat olleet ”sisälläni asuvat mieskuvat, jotka nojailevat persoonaani, mutta eivät nosta sormeakaan auttaakseen”. Uni viestii minulle hyvin voimallisesti siitä, että olen kantanut mukanani mieskuvia, joihin liittyvät merkitykset eivät ole kovin positiivisia – kuvia, jotka kertovat siitä että koen miehet lähinnä elämääni hankaloittavina ”tekijöinä”, joita ei paljoa kiinnosta toisen auttaminen, minun auttaminen. Tämä on noussut esille hyvin usein unissani, tosin en välttämättä ole niin usein asiasta täällä avautunut. No joka tapauksessa, tällaiset ”erilaiset kiusaavat mieskuvat” ovat jotakin, mitä olen sisälläni kantanut, ihan liian kauan.

Se, että kannan tällaisia mieskuvia mukanani on ongelma, koska tämä heijastuu elämässäni ulospäin mm. negatiivisena asenteellisuutena miehiä kohtaan. Tämän tyyppiset kuvat minun pitää ”tuhota”, toisin sanoen minun pitää hankkia itselleni positiivisempia mieskuvia. Se on täysin mahdollista. Kyse on vain siitä haluanko toimia siten, sillä siinä on iso työ. Vaan missäpä ei olisi. 🙂 Ja mieskuvieni ns. ”paranemistahan” on jo tapahtunut, vähitellen.

Pullotetut tunteet: kiukkuinen pullon henki

Liittyen vielä edelliseen postaukseen ja erityisesti siihen miksi koen tärkeänä, että ”unet näyttävät sen mikä minua elämässä viiraa”, eli tuo esille ns. häiriötekijät, jotka estävät olemasta aidosti läsnä omassa elämässäni:

Omalla kohdallani kyse on nimenomaan siitä, että mistä saisin eväitä ja löytäisin voimavaroja ns. hyvän elämän elämiseen: hyvä elämä pitää minulle sisällään KAIKEN. Niin ”hyvät” kuin ”huonotkin” asiat. Minulle hyvä elämä on sitä, että se on totisesti elämän sillisalaatti, buffet-pöytä, jossa on kaikkea tarjolla. Minulle hyvä elämä ei ole sitä, että yritetään keinolla millä hyvänsä elää ”hyviä” asioita, ja vältellä ”pahoja” asioita. Luulin hyvin ison osan elämääni, että elän ”hyvää elämää”, kunnes aloin tajuta että jatkuvasti pakenen pahalta tuntuvia asioita/tilanteita/ihmisiä, ja että haluan olla vain tilanteissa/ihmisten kanssa joissa ”minusta tuntuu hyvältä”.

Toisin sanoen minussa ei ollut valmiuksia kestää vastoinkäymisiä ja kohdata ns. tunnetasolla hankalalta tuntuvia asioita. Suomeksi sanottuna iso osa persoonastani rakentui pienen lapsen kypsymättömille tuntemuksille, tuntemuksille joista suurin osa (sen perusteella mitä tähän mennessä olen kaivanut esille) ovat perustuneet mitä erilaisimmille pelkotiloille. Nuo pelkotilat ovat tavalla tai toisella muodostaneet ns. arjen persoonani ytimen, josta käsin olen kuvitellut eläväni aitoa elämää. Ja tuo persoona on luonnollisesti rakentunut sille palautteelle, jota olen kotoa saanut, palautteelle jonka taustalla on sukupolvien ketjun perintö. Tuon palautteen ytimessä on ns. suu-sanallinen palaute, eli puhuttu palaute = se mitä muut minusta sanovat, jonka olen ottanut hyvin kirjaimellisesti. Toisin sanoen olen muodostanut persoonani pitkälti sen palautteen perusteella mitä muut ovat minusta sanoneet, ja tämä on osaltaan tehnyt minusta erittäin herkkänahkaisen ja huonosti palautetta kestävän. Toisekseen, ja mikä tärkeintä, persoonani on rakentunut ”muiden katseen alla olemisen kautta/muiden katseen kohteena olemisen kautta”: tämä palaute laajempaa kuin suu-sanallinen palaute, tämä on ns. ruumiin kielen palautetta – sitä miten muut reagoivat minuun ja tekoihini/tapaani olla ja toimia omalla käytöksellään. Käsittääkseni ei tarvitse olla edes mitenkään erityisen herkkä aistiakseen muiden olotiloja heidän ruumiin kielensä kautta. Ja jos on herkkä, niitä aistii paljon helpommin. Ja minä olen herkkä.

Joten se mitä on päässyt tapahtumaan, on se että kaiken tämän perusteella minuun rakentui pelkoperustainen persoona, jolle elämä on ollut suuri kärsimysnäytelmä, jonka pääroolissa minä olen. Mm. tämän vuoksi otin edellisessä postauksessa esille arkkityypit sekä draaman (mm. haavakielen ja siihen takertumisen), koska omaan matkaani on kuulunut nimenomaan se, että oma persoonani on kokenut ”elämän olevan yhtä suurta hyökkäystä juuri minua vastaan”, ja on ollut äärimmäisen vapauttavaa alkaa vähitellen oivaltaa, että kyse ei olekaan ”minusta”, vaan siitä mihin olen kasvanut – että minussa onkin elänyt niin sanotusti ”joukko tarinoita”, jotka eivät ole ns. oikea minä. Ja mitä enemmän tätä kaikkea kaivelen esille, eli tuon tietoisuuteen katseltavaksi, hyväksyttäväksi ja hyvästeltäväksi (= irtipäästämisen perusainekset), sitä paremmin olen alkanut voida. Ja yhtäkkiä koitti myös se äärimmäisen kummalliselta tuntuva hetki, jolloin elämä TUNTUIKIN HYVÄLTÄ. Jonka juuret ovat siinä, että en jatkuvasti tuomitse itseäni. Että hyväksynkin itseni, sen tarinan jota elän, ja tarinat jotka ”minussa elävät minua”. Kun minusta tuntuu tältä, pystyn hyväksymään myös ns. ”vastoinkäymiset” paljon paremmin. Koska tiedän että niistä selvitään. Siinä missä ennen päälläni roikkui jatkuva ”maailmanlopun tuntu”, eli että maailmani romahtaa heti jos ja kun kohtaan vaikeuksia, on jostakin romahtaneiden raunioiden joukosta alkanut löytyä uutta kasvua, joka on mahdollistanut sen tunnepohjan rakentumisen, ja niiden tunnekokemusten syntymisen että ”kaikesta selvitään”. Jo tämä itsessään tuntuu valtavan upealta (jossakin vaiheessa jopa palkkiolta, mikä viittaa myös kaupankäynti-energiaan), kun on pitkään elänyt elämää, jota hallitsee ”kaikki on kamalaa, ja mistään ei selviä” -tyyppinen tunnemassa.

Unet kertovat kaikesta tästä. Ennen kaikkea siitä, mikä minussa estää minua elämästä ”hyvää elämää”, mitkä minussa ovat niitä haavoja, joihin edelleen takerrun? Haavoja joita luulen tarvitsevani, mutta joita en oikeasti tarvitsekaan?

Jää-unet ovat olleet yksi vahva viesti siitä ”mikä viiraa”. Kuten kerroin, jossakin vaiheessa näin paljon unia, joissa toistui ”jää-teema ja alkoholi-teema”: ”jäätyneet asiat” sekä alkoholi. Pitkän aikaa ihmettelin näiden teemojen yhteyttä omaan arjen elämääni. Tuntui että merkitysyhteyttä ei löydy, ja olin ymmälläni. Välillä jopa kiukkuinen.

Pikkuhiljaa merkitysyhteydet alkoivat avautua. Satu pullon hengestä oli eräs avain. Pullon hengestä kertovia satuja ja tarinoita lienee monia versioita. Olen siinä käsityksessä, että monille näille tarinoille on yhteistä se, että henki on syystä tai toisesta joutunut pulloon vangiksi. Ja vietettyään pullossa jopa vuosisatoja, hengestä on vähitellen tullut hyvin kiukkuinen. Henki hautoo kostoa pullossa, ja päättää että kostaa heti kun pääsee vapauteen. Jossakin tarinassa kalastaja löytää verkostaan pullon, ja avatessaan sen kohtaa kiukkuisen hengen. Henki uhkailee kalastajaa, joka onnistuu huijaamaan hengen takaisin pulloon hyvin yksinkertaisella juonella: kalastaja väittää, että eihän noin iso henki voi mitenkään mahtua pulloon. Kiukuspäissään henki päättää todistaa kalastajan väitteen vääräksi, ja ahtaa itsensä takaisin pulloon. Ja sen tehtyään tajuaa kalastajan huijauksen, kun kalastaja jo pistää pullon korkin takaisin kiinni. Henki ja kalastaja keskustelevat ja pääsevät sopimukseen: kalastaja saa hengen lupaamaan, että tämä pääsee pullosta takaisin ulos ja vapauteen, jos henki lupaa käyttäytyä kunnolla. Joissakin tarinoissa henki myös myöntää kalastajalle kolme toivomusta.

Pohdittuani satua ja sen yhteyttä jääkaappi uniini, aloin oivaltaa merkitysyhteyksiä. Etenkin sen jälkeen, kun keskustelin unistani erään ystäväni kanssa, joka painotti sanan ”spirit” yhteyttä alkoholiin. Oli kuin lamppu olisi syttynyt päässäni. Niinpä niin – kirkasta viinaahan kutsutaan myös nimellä spirit. Vaikka tiesin asian, minulta tämä meni ohi, koska unieni jääkaapeissa oli yleensä olutta tai siideri. Monissa ”jääkaappi-unissa” kiukkuni kohdistui siihen, että joku oli ”käynyt pullollani”. Unessa avasin jääkaapin oven, ja huomasin että joko oluitani/siidereitäni oli juotu, tai sitten ne olivat kokonaan kadonneet jääkaapista.

Tästä alkoi avautua merkitysyhteys siihen, kuinka omat tunteeni ja etenkin tunne-ilmaisuni on yhteydessä alkoholiin. Siihen, että jos juon alkoholia, tunteeni mömmöytyvät ja puuroutuvat, ja kiukkua nousee pinnalle. Alkoholin käytön myötä selkeys todellakin katoaa. Spirit oli avainsana, joka ikään kuin laukaisi unien merkitysyhteyden löytymisen, mahdollisti merkitysyhteyden löytymisen. Jääkaappi muodosti taustan, joka ilmentää ja kuvaa viileyttä, jossa pullon vankina olevaa ”spirittiä” säilytetään. Kun unessa etsin ”spirittiäni”, kiukustun kun se on joko hävinnyt, tai sitten joku on siitä juonut. Usein unessa myös tiesin, että joku mies oli ottanut minun juomani, ilman lupaa. Unet viittasivat selkeästi siihen, että minussa eli vahva yhteys maskuliinisen energian ja pullotettujen tunteiden välillä. Kun merkitysyhteys alkoi avautua ja syventyä, sylttytehtaalle johdattavat jäljet alkoivat paljastaa lapsuuden pullotettuja kiukun tunteita, jotka kohdistuivat nimenomaan siihen, miten väärinkohdelluksi koin lapsuudessani tulleeni nimenomaan ”maskuliinin” taholta, lapsuuden elämässäni merkittävässä roolissa olleiden miesten taholta.

Kuten aina, kirjoitan vain omista kokemuksistani ja näkemyksistäni. Jää- sekä pullo-aiheisiin, ja tietysti myös alkoholi-aiheisiin liittynee valtavasti merkityksiä itse kullakin. Jokaisen on itse pohdittava tahollaan, mitä nämä merkitysyhteydet voivat omaan elämään olla. Blogimerkintäni ovat lähinnä vain päänavauksia, oli postauksen aihe mikä tahansa.

Kiukun määrä, joka näiden unien myötä paljastui, oli valtava, ja totisesti yllätti. Lapsellista ja lapsenomaista kiukkua, joka kiteytyi paljon sen tunnekokemuksen ympärille että ”minulla ei ole mitään omaa”. Että jos minulla on jotakin omaa, joku miespuolinen tulee ja jollakin lailla rikkoo sen jonkin, jonka koen omakseni. Pintaan nousi esimerkiksi satunnaisia muistoja siitä, kuinka leikin hiekkalaatikolla, ja ”pojat tulivat kiusaamaan”. Joskus oma veljeni oli noiden poikien joukossa. Lapsuuden kokemus siitä, että en koskaan saa olla rauhassa ja keskittyä omiin juttuihini, on ollut hyvin vahva. Aikuisiällä tämä on ilmennyt mm. siten, että olen erakoitunut ja tietoisesti hakeutunut paikkoihin ja tilanteisiin joissa saan olla rauhassa. En ole lainkaan tiedostanut sitä, että minussa oleva ”kiukkuinen pienen tytön henki” on ohjannut elämääni näin, ja että esimerkiksi alkoholi on toiminut kiukun jäädyttäjänä. Ja välillä myös ikään kuin kiukun räjäyttäjänä – joskus oli niitäkin tilanteita, jolloin kiukku on humalatilan myötä noussut pintaan, ja on syntynyt kinaa. Jopa riitaa. Valtavirtamediathan kertovat tällaisista tapauksista lähes viikoittain. Omalta osaltani tuo elämä onneksi taaksejäänyttä – tuosta elämästä irti pääseminen oli aikanaan yksi suurimpia motivaatioitani opiskeluajan paikkakunnalta poismuuttoon ja ylipäänsä muutokseen jota elämääni kaipasin.

Jää-aiheisista unista

Jää on ollut välillä unissani toistuva teema. Oli vaihe, jolloin en lainkaan saanut kiinni siitä, mihin kaikkeen ”jää-teema” voisi arjen elämässäni liittyä.

Avaimena jää-aiheisiin uniin toimi vesi-teema. Jää kun on jäätynyttä vettä. (Sinänsä itsestään selvää, mutta silti en onnistunut merkitysyhteyksiä löytämään.) Veden merkitys piilee ns. vesikielessä, siinä että veden teeman olemassaolo avaa yhteyden tunteisiin. Usein puhumme tunteistamme ns. vesikielellä: uimme syvissä vesissä usein kun koemme syviä tunteita, hikoamme tunteen voimasta, liikumme voimakkaassa virtauksessa jne. Kielen kuvat joilla tunteita kuvataan, usein liittyvät veteen.

Jää-aiheisia unia nähdessäni tajusin, että uneni kuvaavat minussa olevia jäätyneitä tunteita, mutta usean unen kohdalla en yksinkertaisesti saanut kiinni missä niiden merkitys minulle piilee. Eräässä unessa olin kahden muun henkilön kanssa valtavalla jäävuorella, meressä, jäävuorella joka suli allamme kovaa vauhtia. Unessa oli kohta, jossa upposin sulaan kaulaani myöten. Joku unen kasvottomiksi jääneistä henkilöhahmoista auttoi minut sulasta pois. Minulle jäi mielikuva että he olivat naisia. Sen jälkeen liikuimme jäävuorella, hypimme ja loikimme kohdasta toiselle, kunnes unimaisema vaihtui. Tämä unimaisema oli erään unen keskimmäinen maisema. Unisarja alkoi sillä, että olin eräässä entisessä työpaikassani viimeistä päivää. Unessa löin hanskat tiskiin keskellä päivää, totesin että minä lähden nyt. Sen jälkeen hain tavarani asunnosta, jossa olin ollut vuokralla. Sen jälkeen tuli jäävuori-pätkä. Viimeisessä pätkässä jäävuori oli siirtynyt junan tavaravaunuun, jossa matkustin edelleen kolmen henkilön, nyt selvästikin kolmen naisen kanssa, jään päällä. Kuljimme raiteilla kohti tuntematonta päämäärää.

Tässä tapauksessa unen merkitysyhteyksien avain piili ensimmäisessä unimaisemassa, siinä jossa olin töissä ja löin hanskat tiskiin. Tunne hanskojen tiskiin lyömisestä liittyi nimenomaan naispuoliseen esimieheeni. Merkitysyhteydet alkoivat avautua vasta jonkin aikaa sen jälkeen kun unen näin. Jäätynyt tunne ja vauhdilla sulava jäävuori, sekä junan kyydissä kulkeminen liittyivät kaikki unisarjan alussa voimakkaasti esille tulleeseen tunteeseen siitä, että ”nyt riittää tätä sorttia”. Tunne oli erittäin vahva. Ja mistä tiedän että tämä tulkinta oli oikea? Siitä, että oivalluksien myötä heräsi tunnereaktio. Joka puolestaan näkyi unissa, joita näin myöhemmin tämän jäävuori-unen jälkeen. Kun unen merkitysyhteydet omaan elämään löytyvät, oikea tulkinta herättää tunnereaktioita. Usein kiukkua ja vihaa, joiden alta löytyy useimmiten myös syvää viiltävää surua, jos kyse on syvälle haudatuista tunnekokemuksista.

Jää-aiheisiin uniin liittyy myös jääkiekko. En ole koskaan pelannut jääkiekkoa, enkä koe jääkiekkoa mitenkään merkityksellisenä omassa elämässäni. Olin siis jokseenkin hämmentynyt siitä, kun unen näyttämöilläni alkoi jossakin vaiheessa ilmentyä jääkiekko-aiheisia unia. Eräässä unessa olin joukkueessa, mutta iäkäs miesvalmentaja esti minua pääsemästä jäälle. Olin tästä hyvin kiukkuinen, unessa siis. Toisessa unessa harjoittelin maalivahtina olemista. Suunnilleen ikäiseni nuoren miehen piti opettaa minulle maalivahtina olemista, mutta hän ei sitä tehnytkään. Sen sijaan hän lähestyi minua lempeästi ja otti käsistäni kiinni, hymyillen ilkikurisesti. Unessa olin kiukkuinen siitä, että tämä valmentaja ei tehnyt sitä mitä hänen piti mielestäni tehdä, eli opettanut minulle maalivahdin taitoja.

Molemmissa jääkiekko-unissa kiukun tunne oli voimakkaasti läsnä. Avain näihin uniin löytyi lopulta myös ”vesikielestä” eli tunteiden kielestä: jääkiekko edustanee minulle jonkinlaista joukkuepelaamisen opettelua, missä olen aina ollut huono. Tai koen olleeni huono, muiden arvioista en juurikaan tiedä. Unet näyttivät ensin, että vanhempi miespuolinen valmentaja ei halua päästää minua jäälle muun joukkuuen kanssa. Merkitysyhteys avautui nimenomaan unen kiukun kautta: lapsena ja nuorena halusin tehdä poikamaisia juttuja, joita en kuitenkaan saanut tehdä. Tyttömäiset jutut eivät juuri kiinnostaneet, joten lopulta kävi niin että jäin ilman mieleistäni harrastusta. Tästä olin pitkään kiukkuinen, jopa katkera, koska koin jääväni ilman jotakin mitä muilla oli.

Maalivahtiunen liitän seksuaalisuuteen. Tämän unen avaamiseen meni aikaa. Olin hyvin hämmentynyt siitä, että moni tuntui näkevän tämän unen mahdollisia merkityksiä hyvin selkeästi, mutta minulle uni pysyi salattuna. Kun sitten vihdoin aloin käsittää, että unen elementit, etenkin unen miespuolinen valmentaja, liittyvät omaan seksuaalisuuteeni ja siihen kuinka olen ”omaa maaliani” varjellut, uni alkoi aueta rytinällä. Mutta kyllä se aikaa ottikin. Maalivahti-unessa olennaista oli nimenomaan suunnilleen ikäiseni miespuolinen valmentaja, ja tapa jolla hän minua unessa lähestyi. Joka oli siis avoimen eroottinen, tosin ilkikurisella tavalla. Oma kiukkuni, johon olin unessa suorastaan tukahtua, esti minua näkemästä tätä. Olennaista unen merkitysyhteyden avautumisessa oli siis nimenomaan se, että oma eroottinen tapani olla ”on ollut jossakin valtavan kiukkuvuoren alla”, jään alla, joka minun on ensin sulatettava. Kun vihdoin oivalsin unen merkitysyhteyksiä, tulkintaan liittynyt eroottinen ulottuvuus todella hätkähdytti, mikä tietenkin viesti siitä että tulkinta osui tältä osalta oikeaan.

Unien tulkinnasta 3

Jossakin vaiheessa kun olin hiukan enemmän tutustunut uniin ja niiden tulkintaan, (eli niiden merkityksien ja merkitysyhteyksien tunnistamiseen, joihin uni mahdollisesti omassa elämässäni liittyy) minulle alkoi tulla odotuksia unien suhteen.

Odotin kokonaisia tarinoita. Sellaisia tarinoita, jotka muodostavat yhtenäisen ja jotakuinkin ehjän unikuvien ketjun. Ketjun joka kertoo ”selkeän tarinan”.

Myöhemmin oivalsin muiden opastuksen sekä ennenkaikkea oman kokemuksen kautta, että unet todella kertovat tarinoita. Mutta eivät siinä muodossa kun minä niiltä odotan. Että mitä enemmän lasken odotuksistani ja ennakkokäsityksistäni irti, sitä helpompi minun on olla. Tämä pätee kohdallani myös päivätodellisuudessa. Unien kertomat tarinat, tai jokin yksittäinen tarina, ovat joskus välähdyksiä, repaleita, palasia, heijastuksia tai vain pelkkiä tuntemuksia.

Yhtenäisen uniketjun ja/tai unikuvien odottaminen, sellaisten jotka kertoisivat tarinaa kuten tv-sarjoissa tai elokuvissa, on loogisen mieleni toive. Mieleni, joka haluaa paloitella, järjestellä, luokitella ja selittää kaiken pois.

Välillä peräkkäisiä ja melko yhtenäiseltä tuntuvia unikertomuksiakin tulee, mutta usein niissä on paljon sellaista jonka unohdan heti herättyäni. Usein niissä aihepiiri saattaa ainakin näennäisesti vaihtua aivan toiseen. Olen kuitenkin vakuuttunut, että se on vain näennäistä. Että vaikka aihepiiri tuntuisikin vaihtuvan aivan täysin toiseksi, vaikkapa kävelystä kauniissa metsässä liikkumiseksi jossakin isossa ja meluisassa kaupungissa, niin aiheiden välillä on jokin yhteys mikä uni kytkee ne toisiinsa. Usein tuo yhteys on tunneyhteys. Tuntotilat jotka unissa ovat läsnä yrittävät opastaa meitä.

Unissa ei ole ”järkeä”. Ne ovat kuvia, jotka muodostuvat joskus mitä kummallisimmista elementeistä. Ovat välillä jopa hyvin absurdeja. Kuvissa voi olla monta monituista tasoa, ja jokainen taso voi olla ladattu merkityksillä. Esimerkiksi äidin näkeminen unessa avaa tulkintoja kaikkien niiden merkitysten luokse, jota äideillä on: äiti on synnyttäjä, elämän antaja, minua vanhempi nainen, äitiys on yksi olemisen tapa (kaikista ei välttämättä tule äitejä), äitiyteen usein kuuluu huolehtivaisuus ja uhrautuvuus (kaikki äidit eivät kuitenkaan ole tällaisia), ja vaikka mitä muuta. Jos näen unessa äitini, pitää minun hakea niitä merkityksiä joita hänellä ja hänen tavallaan olla on minun maailmassani. Jonka lisäksi pitää tarkastella missä yhteydessä äiti unessa esiintyy.

Unien kanssa työskenteleminen on monimuotoista, joissa muiden opastus ja ohjaus on osoittautunut erittäin tarpeelliseksi. Patricia Garfieldin klassikkoteos Luovaan unennäköön on hyvä opas. N

Uusi tulokas unityöskentelystä kertovien kirjojen parissa on Anne Lindholm-Kärjen teos Uni tuntee sinut (Basam Books 2012).

Unien tulkinnasta 2

Olen huomannut, että unien merkitysyhteyksien löytymisellä omaan arjen elämääni, ja näihin merkitysyhteyksiin pohjautuvassa unen tulkinnassa erittäin merkityksellinen asia on tunne. Mikä tunne tai mitä tunteita unessa/unissa nousee esille?

Joskus unien tunnetilat jäävät hämäriksi ja painuvat pois heräämisen tapahtuessa. Toisinaan taas ne ovat hyvinkin voimakkaita. Oli miten tahansa, pyrin heti herättyäni kirjoittamaan uneni ylös, niin unikuvat kuin tunnelmankin. Patricia Garfield opastaa teoksessaan Luovaan unennäköön pitämään unipäiväkirjaa aina vuoteen vierellä, jotta unen voi kirjoittaa välittömästi herätessä ylös. Hän opastaa myös erilaisiin tekniikoihin, joita voi omaksua unien parissa työskentelemiseen. Jos muistan oikein, yksi näistä tekniikoista on herättää itsensä unesta keskellä yötä ja kirjoittaa ylös siihen mennessä nähdyt unet, jonka jälkeen voi valmistautua seuraavaan unijaksoon.

En vielä ole opiskellut näitä tekniikoita omassa unennäössäni. En ole kokenut sitä tarpeelliseksi jonka lisäksi on tuntunut siltä että vielä ei ole siihen oikea aika. Nyt jokin minussa alkaa vähitellen avautua sille, että voisin alkaa opiskella itseni herättämistä unista, ja alkaa vähitellen tutustua myös tietoisen unennäön tekniikoihin.

Edellisen kerran kirjoitin unisarjasta, jossa oli kolme eri unimaisemaa. Käsittelen tällaisia peräkkäisiä unia sarjoina, joista voin erotella eri ”jaksot”. Yksi jakso on aina uusi/toinen maisema. Lähestyn unimaisemiani siten, että ne kuvaavat mieleni näyttämöä. Kaikki mikä ja mitä unessa on, on minun luomaani. Kaikki unen ja unien henkilöhahmot, maisemat, talot, paikat ja esineet sekä ennen kaikkea tapahtumat ovat minua, minun käsialaani. Minun käsikirjoittamiani, koska olen unennäkijä. Mitä tahansa unessa tapahtuukin, tapahtuu se minussa – usein jossakin tiedostamattomassa, josta uni nostaa sen esille. Sille miksi uni nostaa juuri jotkut tietyt asiat esille, pyrin löytämään vastauksen siitä kaikesta mitä arjen elämässäni eli päivätajunnassani tapahtuu. Etenkin niistä asioista, jotka tuntuvat minussa. Tunteista.

Olen pitkään ollut ahdistunut työhön liittyvistä asioista. Välillä työtä on, ja välillä sitä ei ole. Perustoimeentulo on ollut aina hyvin tiukassa, ja viimeisinä vuosina se on ollut uhattuna. Olen tuntenut ja kokenut olevani uhattu. Unet ovat johdatelleet minua lapsuuden maisemiin yrittäessäni selvittää mistä uhatuksi tulemisen kokemus tulee, ja olen alkanut ymmärtää kuinka arvokas ja tärkeä vaihe lapsuus on ihmisen minuuden rakentumisessa. Oma kokemukseni on, että kaikki niin kutsutut ongelmat joita minulla on, juontavat jollakin tavalla juurensa lapsuuteeni – olkoonkin vaikkapa taloudellisia ongelmia. Kun ymmärrän syy-yhtey ongelmien ja tunteen välillä, joka ikinen kerta on tapahtunut siten että ongelma helpottaa ja ennen kaikkea siihen liittyvä ahdistava tunne selkiytyy. Ahdistava tunne saa muodon, se ikään kuin irtautuu moneksi eri tunteeksi ja pystyn näin kokemaan tunteita. Olemaan niissä läsnä. Ymmärrän mitä ne ovat.

Kun sanon että kaikki niin kutsutut ongelmat juontavat jollakin tavalla juurensa lapsuuteeni, käytän ilmaisua ”jollakin tavalla”, koska oma kokemukseni on, että moni ongelmistani juontaa monen sukupolven taa. Kokemukseni on, että ongelmat kasautuvat ja perityvät sukupolvelta toiselle. Unissa tämä näkyy juuri siten, että unihahmojen seassa on vanhoja ihmisiä, jotka edustavat usein menneitä sukupolvia. Tarkkailen kaikkia unieni hahmoja, heidän tekemisiään ja tunnetilojaan, mutta erityisesti pyrin tarkkailemaan näitä vanhoja ihmisiä esittäviä unihahmoja. Koska olen kyllästynyt kantamaan sukupolvien takaa tulevia taakkoja selässäni.

Kaiken tämän työn tarkoituksena minulla on vapautua sisäisistä vankiloistani. Ilokseni, nyt kahden vuoden määrätietoisen ja säännöllisen unityöskentelyn jälkeen, voin sanoa että sitä tapahtuu. Vapautumista. Koko ajan. Joka yö ja päivä, lisää ja lisää. En olisi koskaan uskonut että näin voi olla, ellen olisi tätä saanut omakohtaisesti kokea.