Unien tulkinnasta 9: Vielä kuolemasta unessa

Vielä hieman kuolemasta unessa.

Aika tiukkaa linjaa pidän ns. unien tulkinnan suhteen eritoten siinä, että unia ei pitäisi tulkita kirjaimellisesti. Juuri tämän vuoksi en oikeastaan haluaisi puhua unien tulkinnasta, vaan käyttää ilmaisua ”unen merkitysyhteyksien löytäminen”, tai jotakin muuta vastaavaa ilmaisua – tarkoittaen sitä, millä tavoin unen elementit liittyvät unennäkijän omaan arjen elämään.

Jos ja kun unia lähestyy tällä tavoin, on selvää että uniin ei voi soveltaa ns. ”yleisiä tulkintoja”, vaan unet ja niiden kieli ovat todellakin yksilöllisiä. Tästä syystä on entistä tärkeämpää lähestyä unia siten, että vain unennäkijä itse tietää ja tunnistaa unen merkitysyhteydet omaan elämäänsä.

Tämän alkusaarnan jälkeen pohdin hieman lapsen tai lapsien kuolemaa unissa. Olen välillä itsekin nähnyt unia, joissa on kuollut lapsia. Eräässä unessani oli surullinen nuori nainen, keneltä oli kuollut pieni lapsi. Joissakin unissa lapsia on kuollut sotatilanteissa. Monenlaisia kuolema-aiheisia unia olen elämäni aikana nähnyt.

Tarkkana pitää olla, kun unia ”tulkitsee”, ja jostakin syystä olen erityisen varovainen kuolema-aiheisten unien suhteen. En epäile lainkaan, etteikö nk. enneuniakin voisi olla olemassa, etenkin jos sovelletaan ajatusta siitä, että ihmiskunta elää yhteisessä energiakentässä (josta kvanttifysiikka on antanut jo viitteitä), sekä sen tyyppisestä yhteisestä piilo- tai alitajunnasta, josta Jung puhui. Onhan nykyään olemassa myös nk. nollapistekentän käsite, jolla ymmärrän tarkoitettavan jotakin sen tyyppistä että ”olemme kaikki yhtä”: jos todellisuutemme takana todellakin piilee jotakin ”ykseyttä”, niin enneunet tuskin ovat lainkaan kummallisia ilmiöitä tähän kaikkeen suhteutettuna.

Oma huoleni unien ”tulkinnassa” painottuu yleensäkin sitä kohti, että unia tulkitaan kirjaimellisesti, ja olen huomannut että minussa tämä huoli nostaa päätään aina jos kyseessä on kuolema-aiheiset unet. En tiedä mistä asia johtuu, tiedän vain että näin on. Pelostani huolimatta haluan muutaman sanan sanoa kuolema-aiheisista unista, ja erityisesti unista joissa kuolee lapsia. Omaan kokemukseeni nojautuen.

Kuolema-aiheisia unia lähestyn samalla tavoin kuin muitakin unia. Unen avaaminen lähtee liikkeelle unen näyttämöstä, eli paikasta jossa unen tapahtumat, myös mahdollinen kuolema, tapahtuvat. Esimerkiksi unessa tapahtuvia hukkumiskuolemia lähestyn siten, että pohdin mikä tunne ja/tai tunteet ovat elämässäni ”hukuttavia”, tai mitä elämässäni on nyt sellaista joka hukuttaa minut mennessään. Näin erään unen jossa ystäväni nimenomaan hukkui, eikä unta pohtiessani käynyt kertaakaan mielessä, että ystäväni voisi oikeasti olla vaarassa. Kyllä kyse oli ja on minun omasta tunne-elämästäni, jota uni kuvaa hukkumiskuoleman avulla. Jokin minussa hukkui, pakahtui tunteeseen.

Jos näen unta lapsen kuolemasta, etenkin oman lapseni kuolemasta (vaikka unennäkijällä ei olisi lapsia, uni voi aivan hyvin rakentaa tilanteen jossa nähdään uni oma lapsen kuolemasta. Lapsettomuus ei tätä estä.), kyllä minussa herää ensimmäisenä kysymys siitä minkä ikäinen lapsi unessa on, ja mitä omassa elämässäni on noiden ikävuosien aikaan tapahtunut. Mitä sellaista lapsuudessani tapahtunutta kuormaa kannan mukanani, että se näyttäytyy minulle aikuisiällä unessani lapsen kuolemana? Unen näyttämöstä riippuen voi herätä myös kysymys koskien sitä, onko jokin tunnetila minussa ”kuolettunut” sen ikäisenä kun uni kuolevan lapsen näyttää? (Tai olenko kokenut jonkin hyvin tunnepitoisen järkytyksen lapsena, saman ikäisenä kun unen lapsi?) Lisäksi kysyisin mikä on arjen elämässäni sellaista, joka on laukaissut tämän unen, saanut sen syntymään? Minkälainen on oma olotilani omassa elämässäni, miltä minusta tuntuu?

Olen varmaan jossakin aikaisemmassa postauksessani tuonut esille suorasukaisen asenteeni kuolema-aiheisia unia kohtaan: pääasiassa koen ne ns. hyvinä unina, jos nyt näin voi sanoa. Hyvinä sen vuoksi, koska ne konkreettisesti viestivät siitä, että vanhat asiat alkavat irrota, ja että unennäkijä on valmis päästämään vanhoista asioista irti ja siirtymään elämässä eteenpäin.

Uniin joissa kuolee lapsi/lapsia, en aivan näin suoraviivaisesti suhtaudu. Minulle lapsen kuolema unessa on aina jonkinlainen vakava hälytysmerkki. Etenkin jos unen lapsi kuvaa unennäkijän sisäistä lasta: lasta joka pystyy suhtautumaan elämään viattoman ihmettelevällä asenteella, takertumatta asioihin ja tapahtumiin, ja heräämään joka aamu ”uuteen elämään”. Jos lapsi kuolee unessa, onko kyse tuosta viattomasta sisäisestä lapsesta? Nimenomaan tästä olen omien lapsen kuolemaa käsittelevien unieni kohdalla ollut huolissani. Sisäinen lapsi meissä on se, ketä meidän pitäisi varjella ja tukea, mutta harva meistä on saanut elää elämää jossa näin on käynyt. Elämää, jossa tuo lapsi on saanut ympäriltään olevilta aikuisilta varauksetonta tukea, kannustusta ja hyväksyntää. Oma kokemukseni on, että minun unissani lapsen kuolema on viestinyt nimenomaan niistä elämäni kipukohdista, jotka minun tulisi avoimesti kohdata ja tuoda tietoisuuteen katsottavaksi, jotta voisi todeta sekä hyväksyä niiden olemassaolon, ja sen jälkeen päästää niistä irti. Katsomaan esim. lapsuudessa tapahtunutta traumaattista asiaa aikuisen tietoisuudesta käsin, joka voi hyvinkin mahdollistaa eheytymisen.

Unennäkijän tehtävä on tunnistaa lapsi unessa, se ketä ja mitä unen lapsi ja hänen mahdollinen kuolemansa voi unennäkijälle merkitä. Jokaista unta pitäisi mielestäni aina lähestyä arvokkaana yksilöllisenä kokemuksena, jota tulisi tulkita yksilöllisistä lähtökohdista käsin. Alussa tämä saattaa tuntua tuskastuttavan vaativalta, ehkä jopa mahdottomalta tehtävältä, mutta ajan myötä jokainen meistä voi oppia omien uniemme kielen, saada avaimet niiden ”tulkintaan”. Työtä se vaatii, kuten kaikki muukin työ, etenkin sisäinen sellainen. Omalla kohdallani on täysin selvää, että haluan tätä työtä tehdä, koska kyse on omasta elämästäni sekä etenkin eheytymisen kokemuksesta, jonka myötä elämäni laatu on parantunut niin paljon, että minulla ei yksinkertaisesti sanat riitä kaiken koetun kuvaamiseen.

Mitä kuolemaan ja kuolemiseen tulee, mielenkiintoinen tutkimusretki tämän monille tuskallisenkin asian pariin on ollut tiibetiläisen lama Sogyal Rinpochen teos Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta. Jo teoksen ensi sivuilta lähtien käy ilmi, kuinka tiibetiläisessä kulttuurissa on perustavalla tavalla erilainen tapa havainnoida maailmaa: kuolema on vain yksi välivaihe elämässä. Tosin hyvin tärkeä sellainen, niin tärkeä että kaikki mitä tässä elämässä tekee, tulisi valmistaa meitä kuolemisen hetkeen. Lämpimästi suosittelen tutustumaan Sogyal Rinpochen selkeään, oivaltavaan ja lämminhenkiseen teokseen, joka todellakin kääntää päälaelleen monet niistä asioista, joita länsimaisessa kulttuurissa kuolemasta ”ajatellaan”. Ja elämästä myös. Teoksessa on myös muutamia erittäin tehokkaita meditatiivisia harjoituksia.

Mainokset

Unien tulkinnasta 5 – unen henkilöista ja kuolemasta

Väistämättä tulee ristiinvetoa kirjoituksissa, kun pyrin kirjoittamaan siten että muodostuisi jonkinlainen kokonaiskuva siitä kuinka uni muodostuu ja samalla pyrin avaamaan unessa läsnä olevia elementtejä. Ristiinvedolla tarkoitan, että postauksissa on todennäköisesti läsnä toistoa sen seurauksena, että unien, unityöskentelyn ja unien elementtien avaaminen on ”kuvakudoksen purkamista”, kuvakudoksen joka on limittäin ja lomittain kiinni toisissaan, muodostaen kokonaisuuden: unien maisema, mitä tuossa maisemassa tapahtuu ja ketkä tapahtumia tekevät. Yksikertaistettuna näin, ja tämä yksinkertaisuus samalla muodostaa unien draaman kaaren.

Unen maisemia olen lähestynyt useassa postauksessa – niitä elementtejä, jotka usein ovat unissa läsnä, elementtejä joista uni usein muodostuu (oman kokemukseni mukaan) : unien tunnetila/tunnetilat, unien näyttämö eli mistä tapahtumapaikasta tai paikoista unen ”kehys” koostuu (esimerkiksi metsä, kerrostalo, asuntosairaala ja nuori tyttöjunassa ja kadonnut lippu). Kirjoitin postauksen Unen paikka, olemisen tila, jossa yritin avata näitä asioita myös.

Paikoissa joissa unissamme liikumme, on usein myös henkilöitä. Taloissa, teillä, autoissa, ostoskeskuksissa, kirkoissa, kaupunkien kaduilla, lentoasemilla, juna-asemilla ja vaikka missä. Kuten jo ”Metsä, kerrostalo, asunto” -postauksessa muistaakseni asiaa avasin, ja muissa postauksissa myös, lähestyn unen henkilöitä siten että he/ne ovat heijasteita omasta itsestäni. Minun itseni puolia, joita en päivätajunnassa miellä tai halua mieltää osaksi itseäni. Joskus täysin tuntemattomia puoli, joskus sellaisia puolia joista olen hämärästi tietoinen mutta joista en pidä. Ja joiden olemassaoloa en halua itselleni myöntää. Sivulla ”Unista ja niiden tulkinnasta” tästä asiasta myös joitakin näkemyksiä. Oma kokemukseni on, että unen KAIKKI HENKILÖT ovat oman itseni heijasteita. Että uni näyttää minulle ”näytelmän” avulla/kautta jotakin sellaista, joka on juuri sillä hetkellä ajankohtaista – jokin tapahtuma tai tunnetila päivätajunnassa/arjen elämässä on aktivoinut juuri siinä kyseisessä unessa olevan maiseman, henkilöt ja tapahtumat.

(On hyvä myös muistaa mainita unien henkilöistä puhuttaessa, että unissa on myös ns. positiivisia henkilöitä, jotka usein edustavat piirteitä joista itsessämme pidämme ja/tai joita haluamme itsessämme kehittää. Esimerkiksi erilaisia ”unioppaita” voi lähestyä tästä näkökulmasta: jos unessa on vaikkapa joku henkilö, joka opastaa unennäkijää jonkin ratkaisun äärelle. Koen että esimerkiksi Hestian arkkityyppi on sellainen, jota/mitä haluan itsessäni kehittää. Tämä arkkityyppi liittyy myös Viisauden eli Sofian arkkityyppiin: se on sitä ikivanhaa viisasta feminiiniä olemista/olemusta, joka usein jää persoonattomaksi, myös kasvottomaksi. Sen vuoksi Hestia on jumalatar joka kuvataan ilman kasvoja, kenellä ei ole hahmoa. Viisas tietää, että persoona on vain tiellä arjen elämässä, persoona joka koostuu erilaisista minäkäsityksistä. Kun päästämme noista käsityksistä irti, vapaudumme aidon olemisen tilaan. Hestia edustaa minulle mm. tätä, mutta myös paljon muuta. Noin ylipäänsä olen huomannut että unen henkilöitä kannattaa lähestyä avoimin mielin, pohtien mitä/keitä he/ne edustavat.)

Kuolemaa unessa pohdin lyhyesti myös ”Unista ja niiden tulkinnasta” -sivulla. Edelleen omakohtainen kokemukseni on, että mitään unen tapahtumaa tai elementtiä ei pidä tulkita kirjaimellisesti – että unien kirjaimellinen tulkinta johtaa ojasta allikkoon. Unien kirjaimellisella tulkinnalla tarkoitan esimerkiksi sitä, että jos näen unta jossa oma lapseni tai joku läheiseni kuolee, tulkitsisin unen siten että näin tulee myös ”oikeasti” tapahtumaan. Olen elämäni aikana nähnyt paljon unia, joissa unen henkilöitä kuolee. Olen myös elänyt läpi vaiheen, jossa tulkitsin tällaisia unia kirjaimellisesti, tai ainakin kirjaimellinen tulkinta oli minussa läsnä, koska tällaiset unet herättivät minussa pelon siitä että ”jotakin oikeasti tapahtuu”.

Unityöskentelyn myötä olen avautunut uusille tulkinnoille, ja tällä hetkellä lähestyn kuolema-aiheisia unia siten, että kuolema unessa viittaa esimerkiksi jonkin vanhan poistumiseen tai jonkin hautaamiseen. Noin puoli vuotta sitten näin unen, jossa surullinen nuori nainen vaeltaa talossa. Hänen lapsensa oli kuollut. Muistan naisen hämärästi, päällimmäisenä tuntotilana hänestä jäi mieleen voimakas suru. Tulkitsin tätä unta siten, että jokin minussa suree jotakin sellaista, joka minussa lapsena on kuollut. Minulle tarjottiin myös tulkintaa, jossa ehdotettiin että suren sitä että olen haudannut mahdollisuuden hankkia lapsen. Tämä tulkinta ei tuntunut minusta oikealle, vaan enemmän silloisiin tuntotiloihini vetosi ajatus siitä, että olen haudannut oman sisäisen lapseni jossakin tietyssä iässä 20-30 ikävuoden välillä.

Olen nähnyt lukuisia unia joissa esiintyy vanhempieni ikäisiä henkilöitä, jotka tappavat ikäistäni nuorta naista. Tai unia, joissa vanhempieni ikäiset ihmiset löytävät jonkun silloisen ikäiseni nuoren naisen ruumiin. Eräässä unessa tapahtui näin, ja tytön tappajakin näytettiin – noin silloisen ikäiseni mies. Tulkitsin tämän unen siten, että sisälläni ollut voimakas maskuliinisuus on hallinnut sisäistä feminiiniäni kovalla otteella. Niin kovalla, että sisäinen feminiinini on kokenut kuolevansa. Ja että ikäihmiset keitä uni näyttää ruumiin vierellä, ovat jollakin tasolla olleet osallisia tapahtumiin. Vanhemmiltamme ja suvultamme sekä ihmisiltä joilta ovat kasvuiässämme olennaisesti elämässämme läsnä perimme käsityksemme maailmasta, siitä ”miten tulisi olla ja elää”.

Nuo sisäiset käsityskuvat ovat myös niitä joita unet käyttävät materiaaleinaan, joista unikuvat syntyvät. Jos ja kun kannan sisälläni sellaisia käsityskuvia maailmasta jotka eivät palvele luonnollista tapaani olla, sitä luonnollista tapaa jonka myötä voisin elää hyvää ja tasapainoista elämää, uni näyttää nuo käsityskuvat sellaisina jotka tuhotaan ja/tai sellaisina jotka aiheuttavat tuhoa. Äidiltä peritty mahdollinen tuhoava mieskäsitys saattaa ilmetä unissani monissa muodoissa, esimerkiksi siten että miehet ovat epäluotettavia ja tekevät epäluotettavia asioita. Uni voi muokata minulle kuvan, jossa joku miespuolinen henkilö tekee jotakin sellaista, josta loukkaannun ja tunnen vihaa, pelko tai häpeää. Kysymys on siitä, että minun on löydettävä tuo käsityskuva ja korvattava se positiivisemmalla kuvalla: mikä minussa aiheuttaa epäluuloa miehiä ja maskuliinisuutta kohtaan, mikä minussa aiheuttaa sen, että koen miehet vahinkoa aiheuttavina olentoina? Jos ja kun kannan vääristynyttä mieskuvaa mukanani, se vaikuttaa jokaiseen ihmissuhteeseeni, myös parisuhteeseen. Joskus tällaiset käsityskuvat voivat periytyä sukupolvien takaa ja ne voivat vaikuttaa hyvin voimallisesti piilotajunnassa.

Omissa käsityskuvissani on esiintynyt hyvin vääristynyt kuva maskuliinista: tuhoava, satuttava, vahingoittava ja vihattava. Se mistä tällainen kuva ja käsitys on syntynyt ja muodostunut, on pitkään ollut työn alla. Olen pyrkinyt tutkimaan itsessäni kaikkea sitä, jonka uskon vaikuttavan tällaisen kuvan muodostumiseen. Tämän työn myötä unissani alkoi esiintyä tilanteita, joissa maskuliini ei enää uhkaa minua. Ahdistuneiden pakoon juoksemisunien sijaan alkoi muodostua unia, joissa minulla on keskusteluyhteys maskuliiniin. Alussa ”keskustelut” olivat riitoja, mutta nekin muuttuivat ajanmyötä. Kuvaan mukaan tulivat syyllisiä hakevat unet: kohtasin useissa unissa miehen tai joukon miehiä, jotka halusin vastuuseen teoistaan. Yhdessä unessa oli koulun miespuolinen rehtori, jota kiivaasti vaadin tilille teoistaan. Viime kesänä näin ensimmäistä kertaa unen, jossa maskuliini esiintyi aivan toisenlaisena: unessa nuori mies itki katkeraa itkua ja pyysi minulta anteeksi kaikkea. Sen unen jälkeen olin hyvin hämmentynyt ja tietysti myös iloinen. Minulle se oli viesti siitä, että sisäinen maskuliini, joka on ollut hyvin hallitseva koko elämäni ajan ja runtannut sisäisen feminiini pieneksi palloksi, on todella pienentynyt ja ennen kaikkea muuttanut olemisensa tapaa julman väkivaltaisesta kohti jotakin uutta ja hyväksyvämpää. Sen muotoa en osaa vielä sanoa, koska koen että kaikki on vielä muutoksessa.

Henkilöiden tappaminen tai kuolema unessa on siis käsitykseni mukaan jotakin sellaista, jota ei missään nimessä pidä tulkita kirjaimellisesti, kuten unia ylipäänsä ei pidä tulkita kirjaimellisesti. Jos joku henkilö kuolee unessa, vinkkaisin ennemmin tutkimaan kuolemaan johtaneita olosuhteita: mikä oli tapahtuman näyttämö, oliko muita läsnä ja mikä tunnetila unessa vallitsi? Jos joku esimerkiksi hukkui, kenen veneessä hän oli? Hukkumiskuolemassa on läsnä vesi, joka on tunne-elementti. Hukkumiskuolema viittaa siihen, että joku hukkuu valtaviin tunteisiin, että oma tunne-elämä on niin voimallista että se tuntuu hukuttavalta. Veneen omistajasta saattaa löytyä ratkaisu siihen kehen/keihin arkielämän henkilöihin tai tapahtumiin uni viittaa. Tai siitä maisemasta jossa hukkuminen tapahtuu.

Unessa kuolema jäämällä auton alle tai autokolarissa viittaa ”persoonoiden kolariin”. Auto kuvaa persoonaamme, kuten talo kuvaa minuuttamme – tapaamme olla. Jos unessa on autokolari, kenen tai keiden kanssa kolari on tapahtunut. Jos joku kuolee autokolarissa, mihin tämä voi viitata? Joku on kolhaissut unennäkijän persoonaa niin pahasti, että tämä kokee kuolevansa? Joskus käy myös siten, että tapahtumat joiden koemme haavoittavan itseämme avaavat meille ovet uuteen elämään, uusiin mahdollisuuksiin. Voisiko auton alle kuollut persoona viitata myös siihen, että jokin puoli meistä jota emme enää tarvitse, on kuollut? Näitä kysymyksiä kannattaa pohtia.

Kuoleman lisäksi siis myös siihen millä tavalla uni kuoleman näyttää kannattaa kiinnittää huomiota. Esimerkiksi unessani jossa vanhempi pariskunta seisoi nuoren tytön ruumiin äärellä, tyttö roikkui huoneen kattoluukusta. Minulle tämä viittaa siihen, että ”vintillä” on tapahtunut jotakin. Ja vinttihän on talon yläkerran yläosa, joka viittaa sekä siihen tapaan jolla ihminen suhtautuu henkisiin asioihin että kokee olevansa olemassa suhteessa maailmankaikkeuteen (jotkut puhuvat myös Jumalasta). Omassa merkitysmaailmassani vintti on jollakin tavalla kellarin vastine, eli niin sanotusti yläkertaan liittyvä piilotajunnan osa – vinteillä on usein on paljon kaikenlaista unohdettua, ja siellä voi tehdä esim. seikkailu- ja/tai löytöretkiä. Tämä käsitykseni vintistä ja siitä mitä vintti minulle edustaa tietenkin vaikuttaa unen tulkintaan. Unessa siis näen, että vintilläni on tapahtunut murha, nuori n. 25-30 v. nainen on murhattu. Murhaaja on suunnilleen saman ikäinen mies, joka on jo kaukana poissa. Iäkäs pariskunta seisoo huoneessa katsomassa kun naisen ruumis roikkuu kattoluukusta. Unta purkaessani herää tietysti kysymys mitä noina ikävuosina on elämässäni tapahtunut, samoin kysymys siitä kuinka sisäinen maskuliini on tuolloin asemoitunut sisäiseen feminiinini. Tämä kysymys siksi, koska sisäinen maskuliinini on se, joka unessa murhan on suorittanut.

Kaiken tämän myötä suhtautumiseni kuolemaan unissani on muuttunut. Nykyään jos näen kuolemaa unissani reagoin siihen pääasiassa tyynen tyytyväisin mielin: tiedän että jokin minussa työstyy pois. Mutta mikä ja mitä se jokin on, se on se missä kuolemaan liittyvien olosuhteiden tarkastelu ja pohtiminen unen näyttämöllä voi tuoda ja yleensä tuokin vastauksia.