Viestit sekaisin: posti meni väärään osoitteeseen

Unessa olen kerrostalossa. Näkymä joka eteeni avautuu on ikään kuin asuntoni ulko-oven läpi nähty. Näen kerrostalon rappukäytävän ja vastapäisen asunnon oven, jossa asuu tuttu nainen. Näen, että minun postini on jaettu viereisen asunnon ovelle, asunnon, joka on minun asunnostani katsottuna vasemmalla puolella. Sitten olenkin tuon asunnon oven edessä ja polvillani lattialla lajittelemassa postia. Jostakin syystä posti on jätetty rappukäytävän lattialle.

Sitten olen kerrostalon ulko-ovella, menossa ulos. Ulkona aivan oven suussa on vanha nainen ja keski-ikäinen nainen. En tunne heitä. Vanha nainen tokaisee minulle suoraan: ”Sinäkös se vastaat näistä postinjakeluhommista täällä? Sinäkös se olet, kuka on vastuussa sen työn saamisesta? Sitten hän osoittaa vieressään olevaa naista, ja sanoo että ”tämä nainen olisi kiinnostunut postinjakohommista, haluaisi tehdä ne hommat.” Nainen itse ei puhu mitään, on aivan hiljaa.

Tämä uni oli osa laajempaa unisarjaa. Otan unen tässä esille ns. itsenäisenä unena, koska minusta oli kiinnostavaa kuinka uni alkoi aueta. Ja sehän aukesi siten, että ensinnäkin tarvitsin muiden apua: en varmaan ole tarpeeksi täällä korostanut sitä, miten tärkeänä olen kokenut unien jakamisen muiden kanssa. Nimenomaan ihmisten kanssa keihin luotan, ja erityisesti ihmisten kanssa keiltä koen saavani totuudellisia kommentteja/näkemyksiä: minun kasvulleni ihmisenä ei ole mitään hyötyä ns. ”kiittävistä ystävistä”.

(Unikursseilla on usein puhetta tästä: Jumala varjele minua kiittäviltä ystäviltä – vihollisten kanssa minä kyllä pärjään.  Vihollisilta tuntuvat ihmiset auttavat meitä kohti varsinaista itseyttä. Kiittäjät vievät meitä kohti toisten odotusten mukaista  pinnallista ’yleisen ihmisen’ elämää.)

Jos aidosti haluan kasvaa ihmisenä, on minun opittava ”kestämään vastusta”. Viljakin tuuleentuu, viljaan muodostuvista siemenistä tulee onttoja, mikäli taimi ei koe kasvuvaiheessa vastusta, vaikeuksia kuten kuivuutta, kylmyyttä, tuulta jne. Jos aidosti haluan löytää oman potentiaalini ja omat ”omalaatuiset kykyni” ihmisenä, oman yksilöllisen ääneni, edellyttää se kasvua poispäin ns. yleisen ihmisen elämästä, siitä mitä ”muut pitävät hyvänä ja mitä muut pitävät tärkeänä”. Tässä minua auttavat etenkin aidot ystävät, eli ihmiset jotka todella sanovat ja tuovat esille sen mitä ajattelevat, pelkäämättä ja arastelematta sitä mitä minä siitä ajattelen – koska se, että he ovat aidosti totuudellisia ja rehellisiä, palvelee kaikkien kasvua. (Toki on osattava erottaa se, milloin ihminen loukkaa tahallaan – tahallinen loukkaaminen ei ole sama asia kuin aito rehellisyys, ja siihen pitää puuttua.)

***********************

Unen paikka on olennainen, ja tässä tapauksessa se on kerrostalo: olen tästä aiemminkin täällä blogissa puhunut, ja koen edelleen että kerrostalo-unet edustavat minulle suurelta osin ”jonkin tasoista lapsuuteen viittaavaa aikaa”, usein sitä osaa minussa, joka haaveilee ja unelmoi lapsuuden toiveiden perusteella. Noista haaveista ja toiveistahan minun tulee kasvaa irti, koska ne ovat suurelta osin ”edellisten sukupolvien” haaveita ja toiveita. Pointti on juuri siinä, että löydän omat haaveeni ja toiveeni ja elän niiden mukaan.

Vähitellen aloin saada joistakin unen viesteistä kiinni. Vasemmalla puolella oleva asunto liittyy feminiiniin, vasen puoli on feminiini puoli meissä (ja oikea maskuliini). Joten se, että uni kohdentaa ”jonkin vasemmalla puolellani olevan” on minulle selvää, että uni viittaa feminiiniin minussa. Kun kyse on kerrostalosta, on kyse ”monista asunnoista”, monista asunnoista minun persoonassani, tässä tapauksessa siis johonkin femiiniin liittyvä asunto, ja asunto taas liittyy olemiseen tapaan – ”jokin jonka edessä olen polvillani”, kuten uni näyttää.

Tällaisesta sain kiinni, mutta muuten uni ei auennut. Ei sitten millään. Ennen kuin puhuin ystäväni kanssa, joka totesi saman tien unesta kuultuaan: ”no, sinun ja äitisi postit ovat menneet sekaisin”.

Aivan. Lamppu syttyi päähän samantien. Olen oppinut tunnistamaan sen ”tuntotilan minussa”, joka tapahtuu kun oivallan jotakin: todellakin tulee ”ahaa-elämys”, joka tuntuu koko kropassa. Tällainen ahaa-elämys syntyi välittömästi siitä, mitä ystäväni unesta totesi. Toki kyse on hänen näkemyksestään, ja unennäkijä itse on se joka tietää mikä osuu kohdalleen ja mikä ei – tärkeä osa ns. unien tulkintaa on juuri se, että oppii erottelemaan sen milloin muiden kommentit osuvat maaliinsa ja milloin ei. Tässä tapauksessa asia oli selvä, ystäväni kommentti osui suoraan maaliin.

Entäpä ne kolme naista talon alaovella? Luku kolme viittaa muun muassa itsenäistymiseen. Ensimmäinen asia joka minulle tuli mieleen, oli että siinähän on symbolisesti minä, äitini ja äitini äiti, vaikka en näitä kahta naista unessa tuntenutkaan. Oivalsin että kyse on ainakin kahdesta tärkeästä asiasta: sekä ”viestinnällisestä” että itsenäistymiseen liittyvästä asiasta, koska uni näytti juuri kolme eri ikäistä naista.

En siltikään saanut unen pääviestistä kiinni vaikka miten yritin. Minulle käy usein näin: yritän liikaa, ja sen myötä unen viesti puuroutuu. Analyysin yksi iso ongelma on juuri tässä: ateenelle tyypillistä on se, että vastauksia haetaan vaikka kirveen kanssa hiuksia halkoen. Tämä tietenkin tekee kokonaisuudesta silppua, jolloin kokonaiskuva häviää, sen alkuperäinen idea ja muoto hajoaa liiallisen analyysin vuoksi.

Takaisin juurille: olennaistahan unissa ovat tunteet. Vaikka en ylhäällä mainitussa pätkässä asiaa maininnut, unessa koen myös tunnejärkytyksen siitä, että ovella seisova vanha akka väittää minun olevan vastuussa jostakin asiasta. Oma tunnelmani oli jotakuinkin tämä: olin valtavan hämmentynyt. Muistan ajatelleeni, että minä tämän yhden sotkun selvitin, mutta eihän se tarkoita sitä, että minä olen vastuussa koko postin jakelusta.” Iso pointti oli myös siinä, että vanha akka halusi, että keskimmäinen nainen, eli keski-ikäinen nainen ottaisi työn vastuulleen – nainen, joka ei itse lausunut sanaakaan, joka vaikutti olevan vähän niinkuin vanhan akan tossun alla, tämän tahdoton käskyläinen.

(Usein juuri unten tunnemaailma on hämännyt minua: unessa ikään kuin tunnen päinvastaista mitä uni näyttää. Koen että tätä on hiukan vaikea sanoittaa, mutta yritän näillä sanoilla: usein unessa on jokin hyvin vahva tunne, olen esimerkiksi täysin vakuuttunut siitä että se mitä unessa teen, on täysin oikein, oikea tapa olla ja elää. Kun sitten alan purkaa unta, järkytyn siitä kun huomaan että unessa ”kokija ja tuntija” onkin ollut ns. vanha persoonani, ja uni on tuonut esille juuri tuon ”vanhan persoonan” eli vanhempien olemiselle rakentuneen persoonan tavan olla ja reagoida asioihin. Mikä on juuri se, mistä minun tulisi päästää irti. Ja uni näyttää minulle, kuinka voimallisesti tarraudun tuohon persoonaan, sen vakiintuneisiin tapoihin, käsityksiin ja tunteisiin – noh, nämähän ovat juuri niitä kohtia, jotka minussa ”viiraavat” minua pois aidosta elämästä. Mutta voi hyvänen aika että näiden tunnistaminen saati sitten näiden purkaminen on iso homma. En tarkoita masentaa ketään tällä kommentilla. Tarkoitan vain sitä, että purkamista riittää, ja että sitä todellakin riittää.)

Uni jäi, koska tuli seuraava yö, seuraava päivä, ja taas seuraava yö. Joskus on erittäin hedelmällistä jättää asiat sikseen, ja antaa elämän soljua omissa uomissaan. Ja välillä myös kuunnella muiden ajatuksia, tai lukea muiden ajatuksista. Tieto ja tietoperäisen elämän eläminen (johon uni usein viittaa ns. karttaelämänä, eli että eletään enemmän haaveissa tai teoriassa, mieli vaellellen koko ajan muualla, pahimmillaan jopa ylläpitäen toivoa siitä että ”pääsisi tästä elämästä pois ja voisi olla jossakin muualla kuin on – kun se mitä pitäisi tehdä olisi keskittyä omaan elämää, olla läsnä omassa elämässä ja sen tapahtumissa, toteuttaa muutos siellä jos muutosta oikeasti toivoo) on minulle ollut suuri haaste, sillä tunteiden pakeneminen ja niiden selvittäminen analyysillä (eli tuhoaminen analyysin avulla) on Ateenelle hyvin luontaista. Olen saanut/joutunut tekemään paljon töitä siinä, että alkaisin enemmän elää ”oikeaa elämää” kuin sitä elämää mitä haavemaailma, tai jopa romaanikirjallisuus tai elokuvat minulle tarjoavat. Teoria/haaveet/fantasiat ovat aivan täysin eri asia kuin ns. oikea ja todellinen elämä: voin lukea mm. lastenkasvatusoppaita, mutta luulenpa että parhaimman kokemuksen asiasta saan olemalla lasten kanssa.

Joskus lukemisesta on kuitenkin apua. Tällä kertaa kävi siten, että tartuin Margit Sjöroosin teokseen ”Myötätunto”. Kokemukseni teoksen tarjoamasta sisällöstä jäi laimeaksi, koska minusta se oli pääosin ”teoriaa”, eli koin että paremman avun myötätunnosta saan vaikkapa auttamalla jotakuta konkreettisesti ja tunnustelemalla mitä kaikkea minussa herää – minun pitää itse löytää sisältäni myötätunnon tunne, en minä sitä kirjasta löydä. No joka tapauksessa Sjöroosin teos, oli se miten teoreettinen tahansa, tarjosi erään ratkaisevan oivalluksen: Tunteiden tunnistamista käsittelevässä kappaleessa luin lauseen ”tunteilla on siis tarkoitus, ne tuovat meille viestiä”. Lause iski kuin salama, ja sain ahaa-elämyksen. Saman tien uni (ja unen viesti!) selkeytyi:

Se mitä en unestani ymmärtänyt, oli ”mitä posti ja postin jakaminen symboloi”. Sjöroosin teoksen myötä tämä aukesi heti: posti ja sen jakaminen symboloi tässä unessa tunteita, tunneviestejä ja niiden ”jakamista”, sekä sitä kuka niistä on ns. vastuussa. Uni näyttää, että minun ja äidin tunteet ovat menneet sekaisin, ja nimenomaan lapsuudessa, koska uni näyttää kerrostaloa. Koska näen nyt aikuisiällä unessa tällaisesta, se tarkoittaa että unennäön aikaan elin läpi kohtaa arjen elämässäni, joka rakentui lapsuudessani. Kohtaa jossa nousi esille minun äitiin liittyvät selkiytymättömät tunteeni, joiden olisi pitänyt selkiytyä jo lapsuudessani, mutta tuolloin jostakin syystä ”posti meni väärään osoitteeseen”, ja on jatkanut sinne menoaan läpi elämäni. Unennäön hetkeen saakka. Sillä nyt kun uni näytti minulle asian, sehän myös tarkoittaa sitä että minulla on mahdollisuus korjata se, koska olen tullut asiasta tietoiseksi. Mikä tärkeintä, unen vanha akka lausui se miten asia on: ”oletkos sinä vastuussa postin jakamisesta?” Tämä tuli kysymyksen muodossa, ja sitä seurasi unessa oma hämmentymisen tunteeni, ja ehkä myös jonkinlainen kieltäminen sen myötä että koin että ”tämähän oli vain tämä yksi kerta, kun sotkun selvitin!” Hämmennys liittyi juuri vastuuseen ja sen kantamiseen: ja siitähän elämässäni on pitkälti ollut kyse, että juuri ongelmissa joita kohtaan, olen hyvin usein kokenut että en pysty kantamaan asiaan liittyvää vastuuta. Nyt uni näytti hyvin selkeästi ”postin jakelun kautta ja avulla”, että jokin minussa on jo selkiytymässä, ja että vanha akka minussa jo tietää miten asioiden pitäisi olla, mutta silti yrittää vielä ehdotella että ”mites olisi jos tuo keski-ikäinen nainen tuossa ottaisi vastuun asiasta”. Toisin sanoen johdatella, vähän samaan tyyliin kuin aikuiset joskus johdattelevat (= huijaavat) lasta, ja lapsi tietää että jotakin on vialla. Jotakin samantyyppistä tunnistin unessa, jollakin tavoin muistin/tunnistin jonkin lapsuuteen liittyvän tunnetilan, sellaisen jossa sydämeni tiesi miten asioiden olisi pitänyt mennä, mutta tilanne meni toisin, sydämen näkökulmasta ”väärin”, ja nimenomaan vanhan naisen päälle päsmäröivälla asenteella todettu kommentti herätti tämän tunnetilan.

Unen selkiytyminen otti siis oman aikansa, ja siihen tarvittiin useampi vaihe. Ja tosiaan, tämä oli osa laajempaa unisarjaa, joka kaikkinensa käsitteli mm. omaa julkista persoonaani (unessa ajettiin bussilla), sekä sitä kuinka tuon julkisen persoonan syntymiseen ja rakentumiseen ovat vaikuttaneet nimenomaan omat selkiytymättömät äiti-tunteeni, niin kutsutut ”äiti-energiat” (= uni käsitteli mm. sitä, miten hätäilen julkisissa tilanteissa, tilanteissa joissa toimin muiden kanssa, ja sitä miten tämä hätäily/hädän tunne liittyy vastuussa olemiseen ja ratkaisujen tekemiseen – päättämättömyys, se että ei syystä tai toisesta tee ratkaisua, on pelkopohjaista toimintaa, ja kuinka aina mietin myös sitä ”mitä muut tästä kaikesta ajattelevat – sitä mitä muut minusta ja tekemisistäni ajattelevat). Kaiken kaikkiaan kyseinen uni oli aivan loistava, ja avasi taas monta tunnetason lukkoa. Mutta kaikki tämä, unien tuomien oivallusten saaminen ja ns. unien hedelmien poimiminen edellytti ennen kaikkea sitä, että pyysin apua muilta, koska en yksin saanut unieni sisältöä avatuksi. Apu ja sen pyytäminen sekä ennen kaikkea vastaanottaminen on ollut yksi suurimmista kipukohdista, johon olen aikuiselämässäni säännöllisesti kompastunut. On ilo sanoa, että nyt se alkaa sujua hiukan helpommin 🙂 Ja tuottaa myös hedelmää, esimerkiksi juuri unien merkitysyhteyksien avautumisen muodossa.

Iso pointti tässä postauksessa on myös se, kuinka merkittävä yksi pieni ja lyhyt unen ”pätkä” voi oman elämän, ja erityisesti oman tunne-elämän kannalta olla. Vahva pointti on myös siinä, että mitään mitä uni näyttää ei kannata dissata, sitä ei kannata pitää tarpeettomana. Uskon, että uni ei näytä mitään sellaista, mikä olisi ns. ”tarpeetonta”. Merkitysyhteys omaan elämään löytyy varmasti, ajan kanssa.