Edellisessä postauksessa tuli hieman kertausta unien ns. tulkintaan liittyen. Ilmaisu ”ns. tulkinta” sen vuoksi, koska kysehän on käytännössä unisymbolien, kuvien ja henkilöhahmojen herättämien merkitysyhteyksien hakemisesta: siitä, mitä nämä unessa olleet kuvat, henkilöhahmot ja tapahtumat minulle unennäkijänä merkitsevät? Tämän vuoksi on ehkä hieman kömpelöä puhua unien tulkinnasta.
Siinä missä viime postauksessa puhuin oman symbolisen kielen avautumisesta ja löytymisestä, nyt haluan muistuttaa ns. yleismaailmallisesta symboliikasta, josta on monta kertaa ollut puhetta. Eli siitä, että omaa symbolista kieltä rikastuttavat ja runsastuttavat ne symbolit, joille on annettu ns. yleismaailmallisia merkityksiä. Tarkoittaen sitä, että tällaisia symboleja tulkintaan samalla tavoin: jos joukko kristittyjä esimerkiksi katsovat ristiä, siihen liittyy valtavat määrät toisiinsa kerrostuvia symbolisia kuvia Kristuksesta ja ristiinnaulitsemisesta lähtien, ja todennäköistä on, että tuo kristittyjen joukko jakaa tämän yhteisen symbolisen kielen. Jos taas hindu tai muslimi katsoo ristiä, he tulkitsevat siihen liittyvää symboliikkaa omasta kulttuuritaustastaan käsin, joten selvää on, että ristiin liittyvät merkitykset joita he sille antavat, hyvin todennäköisesti eroaa kristittyjen merkitysyhteyksistä ehkä jopa merkittävällä tavalla.
Tätä kautta pääsemme käsiksi siihen, kuinka merkittävä vaikutus omalla kulttuuritaustallamme ja perinnöllämme on omaan symboliseen kieleemme liittyen, ja tätä kautta myös unien ns. tulkintaan liittyen. Oma kulttuuritaustamme ikään kuin ”värjää kaiken mitä katsomme ja koemme”, koska sitä kautta meihin on asentunut ns. kulttuurisia suodattimia, joiden kautta elämänkokemuksemme suodattuvat meille. Lisää tällaisia suodattimia astuu paikoilleen sen myötä, kun synnymme, asumme ja elämme jossakin tietyssä perheessä, josta aikuisuudessamme ponkaisemme maailmalle. Ellemme jää peräkamariin asustelemaan.
Joten oman henkilökohtaisen symbolisen kielen ja siihen tutustumisen lisäksi maailmassa on myös monia symbolisia kieliä, kulttuureista ja kulttuuritaustoista riippuen. Joiden lisäksi on ns. yleismaailmallisia symboleja, kuten risti, kirkko, äiti, jne. Liikennemerkkijärjestelmä, kuten liikennevalot, ovat yksi yleimaailmallinen symbolinen kieli. Samoin kansainvälisen merenkulkujärjestelmään liittyvä symboliikka. Samoin maalaustaiteessa, etenkin länsimaisessa kulttuurissa, on paljon ns. yleismaailmallista symboliikkaa.
Jotta näistä pääsisi perille, kannattaa näihin tutustua. En niinkään suosittele esim. unisymboleja selittäviä teoksia. Lähtökohtaisesti koen, että lähes kaikki unisymboliikkaa selittävät teokset voi samantien toimittaa kaatopaikalle. Mary Summer Rainin unisymboliikkateoksen olen kokenut luotettavana, mutta senkin suhteen muistaen että kyse on vain yhdestä näkökulmasta asiaan, MSR:n välittämästä näkökulmasta. Joten jos symboliikkaan haluaa tutustua, ennemminkin suosittelisin teoksia joissa esitellään maailman eri kulttuurien perintöä ja mahdollisesti myös symboliikkaa. Taidehistorian, ja ylipäänsä taiteen sekä historian puolelta luulisi tällaisia teoksia löytyvän. Englanniksi varmasti vaikka kuinka paljon, mutta eiköhän niitä ole suomennettukin. Luulisi löytyvän myös dokumenttielokuvia yms. joissa näitä asioita avataan, mikäli lukeminen ei maistu.
Tällä tavoin, asioihin pikkuhiljaa tutustumalla, alkaa niiden laajempi puoli avautua. Työtä se teettää, mutta kuten monessa muussakin asiassa, unien kanssa ei ole ns. ”oikopolkua onneen”: jos omat unet ja niiden merkitysyhteyksien avaaminen kiinnostaa, sen eteen on tehtävä töitä. Ja mikä olisikaan sen tärkeämpää? Omasta elämästä, ja nimenomaan elämänlaadustahan tässä puhutaan, siitä että omaan elämäänsä saisi tuotua lisää hyvinvointia unien viestejä kuuntelemalla.
Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä nostan esille tunnepuolen: monilla unissa nousee esille melko voimakkaitakin tunnepuolen kokemuksia. Kuten intensiivistä pelkoa, joka voi näyttäytyä jopa kauhuna. Unissa esiin nouseva tunneskaala voi olla melkoinen. Tätä olen monessa eri postauksessa nostanut aika ajoin esille, eli sitä miten olennainen tunnepuolen esiin nousu on niin ns. unien tulkinnan kuin koko elämänkin kannalta: mitä enemmän unennäkijä uniaan työstää ja tunnetta alkaa nousta pintaan, sitä selkeämmin alamme oivaltaa kuinka paljon ”itseämme” olemme itseltämme piilottaneet, kätkeneet milloin minkäkinlaisen lokeron alla tai taakse piiloon. Todennäköisesti siksi, koska voimakkaiden tunne-elämysten kokeminen on ollut vaikeaa, ja koska suurin osa meistä ei juurikaan ole saanut mitään eväitä tunteiden kanssa olemiseen – siihen, että niitä tulee ja menee, ja että niissä ei niin sanotusti ole mitään pahaa, vaikka ne saattaisivat kamalia olotiloja nostattaakin pintaan. Olennaistahan on se, että jos vaikka herää voimakkaita vihan, kiukun tai ärtymyksen tunteita, tunnistaa että nyt tapahtuu näin. Ei niiden tarvitse antaa vaikuttaa omaan käytökseen, eli todellakaan ei tarvitse toimia näiden tunnetilojen ”ohjauksessa”.
Koen että moni syyllistää (ja tulevat ehkä syyllistetyiksi) itseään aivan turhaan siitä, että ns. ”pahoja ja negatiivisia tunteita itsessään kokee”. Eihän tunteissa itsessään ole mitään ”pahaa” saati ”negatiivista”. Ne ovat vain tunteita. Tämä voi tuntua sinänsä vähättelevältä kommentilta silloin, kun voimakas tunnekuohu on päällä, mutta voimakkainkaan tunnekuohu ei muuta sitä asiaa miksikään, että kyse on VAIN TUNTEESTA. Joka ei ole sama asia kuin se ”minä tai sinä”, joka tunnetta tuolla hetkellä kokee. Tunteisiin samaistuminen, se että niistä tulee osa identiteettiämme (= koska koen näin, eli koska minussa on tällainen tunne, niin sehän tarkoittaa sitä olen sama asia kuin tämä tunne) on ongelman ydin. Kukaan ei ole opettanut meille, että meissä toimivat tunnekerrokset eivät ole sama asia kuin ”se minä” joka koen olevani. Tunteet tulevat ja menevät. Niiden pitäisi saada ja voida tulla ja antaa mennä.
Mutta suurin osa meistä ei tätä tiedä, ja useimmiten jää tunteisiinsa kiinni, varsinkin niihin ns. negatiivisiin. Koska ei ole kokemusta siitä, että toisinkin voi olla. Ja niin se todella on, että toisinkin voi olla, mutta se jos mikä todella vaatii työtä. Se vaatii sitoutumista siihen, että on valmis katsomaan omia ”pimeitä kolojaan” ja kokemaan läpi kaiken maailman tunnemassaa, joka noista koloista nousee. Useimmiten tätä tehdään terapiassa, terapeutin ollessa se, joka selkeästi näkee missä kohtaa ”tunteen kokija” on menossa, auttaen ja kannustaen prosessissa. Sinänsä asia ei ole monimutkainen, mutta kun tunnetta alkaa nousta, purkuprosessi voi alkaa tuntua hyvinkin monimutkaiselta, koska samalla aletaan tunnistaa kaikkia niitä omia tunnetiloja, joita on vuosia kantanut mukanaan, ja joihin ei ole ollut tunneyhteyttä. Terapeutin, tai jonkun muun joka näkee selkeästi ja joka voi auttaa, arvokas rooli on nimenomaan siinä, että hän näkee selkeästi, ja voi antaa tukensa sille, joka prosessia läpi kulkee. Eli tällaisessa purkuprosessissa ei todellakaan ole kyse mistään syntisestä omissa narsistisissa tunnelammikoissa vellomisesta, vaan oman tunne-elämän perustan siivoamisesta ja rakentamisesta uudelleen siten, että pohja on ehyt, ja uusi kasvu voi kummuta terveeltä pohjalta. Minkä jälkeen tunne-elämänsä kanssa oppii elämään uudella terveemmällä tavalla, muistaen myös sen, että tunteitakin pitää siivota ja tuulettaa säännöllisesti! Omat uneni viestivät usein juuri tästä, eli siitä että taas löytyy jostakin jotakin ”siivottavaa” (on myös konkreettisia siivousunia), jonka tiedän olevan vinkki siitä, että nyt pitäisi päästellä tunnetta pihalle jollakin lailla. Vaikka juoksulenkin tai jonkun muun treenin muodossa.
Edellisessä postauksessa kommentoin myös että ”ei kaikkea tarvitse muille kertoa”, ja yhdistin kommentin mm. pitkään parisuhteeseen, juurikaan avaamatta kommentin taustoja. Yksi tausta kommentille löytyy esimerkiksi unikursseilta: monesti kursseilla on läsnä pitkässä parisuhteessa olleita/olevia henkilöitä, jotka saattavat vahvastikin kokea, että puoliso/kumppani ei hyväksy esimerkiksi sitä, että hänen kumppaninsa käy unikurssien kaltaisilla kursseilla, tai ylipäänsä on kiinnostunut tämän tyyppisistä asioista. Toisin sanoen kotona voi olla kovakin vastustus sitä kohtaan, että parisuhteen toinen osapuoli on kiinnostunut ottamaan selvää siitä, ”mitä itsessä tapahtuu”. Käsittääkseni tämä on valitettavan yleistä.
Kommentti liittyen siihen, että ”jokaisella on oikeus yksityiselämään” ja etenkin siihen, että voi seurata oman mielenkiintonsa kohteita, kumpusi tällaista taustaa vasten. Kuitenkin se, että saattaa kokea tulevansa tuomituksi kumppaninsa, perheensä tai jopa ”ystäviensä” (jos ystävät tuomitsevat, on syytä miettiä millainen ”ystävyys” on kyseessä!) taholta voi olla todella rajoittava tekijä ja vakava este oman elämänlaadun parantamisessa. Joillekin ihmisille ulkopuolisten mielipiteet/arviot/näkemykset menevät kaiken sen edelle miltä itsestä tuntuu, erityisesti jos ei ole edes oikein kunnollista käsitystä siitä, ”miltä minusta tuntuu”, jos ei ole kunnollista yhteyttä omiin tunnekerroksiin.
Itse olen puskenut monien tällaisten esteiden läpi, onneksi, mutta eihän se helppoa ole ollut. Kaikkea muuta. Koska hylätyksi tulemisen pelko on valtava. Voi vain kysyä, että mikä on tärkeämpää, oma elämä ja oma hyvinvointi, vai se, että antaa loputtomasti omastaan muille, ja pahimmassa tapauksessa käy niin että oma elämä jää elämättä ja unelmat kokematta. Ei siinä, että etsii parannusta oman elämänsä ongelmakohtiin, ja apua mitä erilaisimmin keinoin (eri terapiamuodoista, kursseilta jne.) ole mitään pahaa saati narsistista. Silloin jos tietentahtoen vahingoitetaan muita, tai pyritään setvimään oman elämän ongelmakohtia muita miellyttääkseen (näitäkin näkee, esim. että pariskunnan toinen osapuoli raahautuu terapiaan puolison mieliksi, vaikka asia ei voisi vähempää kiinnostaa.) on syytä kyseenalaistaa oman toiminnan motiivit.
Unien kirja 