Ylivastuullista

Unessa olen lähdössä ulos isosta omakotitalosta. Samanaikaisesti olen töissä jossakin hoiva-alan työpaikassa. Unessa tajuan, että olen liian vastuullisissa töissä ja että minulla ei ole oikeanlaista koulutusta tähän työhön. Unessa pöyhin hiuksiani ja samalla pohdiskelin että voihan työnantaja tehdä ja toimia näin, mutta ei se sitä tarkoita että tällaiseen suostuisin.

Unessa oli voimakkaasti läsnä huumorin ja rentouden tunnelma. Tajusin että koko asia, se että olen liian vastuullisessa työssä, ei ahdistanut minua lainkaan, ja se taas johtui siitä että tajusin että tilanne ei ole minun syytäni. Että vika ei ole minussa, vaan työnantaja on nyt se, joka on toiminut vastuuttomasti.

Tämä uni sijoittuu ajallisesti jonkin aikaa ”Koiranlelu ja näkymättömät tytöt” -unen jälkeen. Vaikka uni on sinänsä selkeä, minulta kesti jonkin aikaa että pääsin sen merkitysyhteyksiin käsiksi. Unen näön aikoihin tajusin arjen elämässäni, että minulla on suorituspaineita, ja että alan vihdoin ja viimein tulla näistä suorituspaineista tietoiseksi, mutta silti tuntui että jokin mättää, ja että en vielä kuitenkaan pääse käsiksi ns. pinnan alla olevaan problematiikkaan.

Tämä uni osui oikeastaan sellaiseen kohtaan, jossa problematiikka alkoi vähitellen tulla valoon. Aloin löytää omat jalkani ja ennen kaikkea aloin vähitellen todella tajuta, että minulla ON jalat, ja että voin seisoa ja kävellä niillä, ja luottaa siihen että ne kantavat. Konkreettisesti tämä kaikki on liittynyt ehkä eniten syyttelyn teemoihin, esim. siihen että joku on yrittänyt syyllistää minua omista tunneprosesseistaan ja alkanut haastaa riitaa kanssani. Tuolloin olen kokenut valtavaa turvattomuuden ja uhattuna olemisen tunnetta, johon on liittynyt kokemuksia siitä, että omia jalkoja ei ole – että en pysty pitämään puoliani, koska on tunne siitä että minut jyrätään.

Viimeisen pari vuoden aikana kun tällaista on tapahtunut, olen vähitellen alkanut selkeästi erottaa jo itse tilanteessa mitä tapahtuu. Että nyt tuo tyyppi kokee, että minä olen tehnyt jotakin hänen mielestään väärin, ja häntä alkoi vituttaa, ärsyttää ja suututtaa, ja hän syyttää minua niistä tunteista joita hänen sisällään herää. Ja hän räjähtää minulle, koska hän ei yksinkertaisesti näe/tajua/oivalla, että tätä kyseistä asiaa voisi katsoa myös jostakin toisesta näkökulmasta, ja kun minä tuolla hetkellä olen edustanut tuota toista näkökulmaa, on se laukaissut jotakin tuossa toisessa henkilössä.

Ikään kuin kaupan päällisiksi tulee raivoisa reaktio, jossa ei ole tietoakaan rakentavasta ja/tai rauhallisesta tavasta käsitellä asioita. Tällainen ns. räjähtävä arvaamattomuusenergia, se, että joku reagoi minun tekemisiini äkkiarvaamattoman raivoisasti, on ollut koko elämäni ajan läsnä. Mikä on johtanut siihen, että vaikeiden ja hankalilta tuntuvien asioiden suora kohtaaminen on ollut minulle äärimmäisen vaikeaa, koska olen jo ennakkoon pelännyt sitä että ”taas minulle huudetaan”, että taas olen tehnyt jotakin väärin ja reaktiona on huuto ja mekkala. On ollut pitkä tie alkaa nähdä että tällainen arvaamattomuusenergia on äärimmäisen kuluttavaa ja ylläpitää ihmisten välistä epäluottamusta, ja vielä pidempi tie alkaa nähdä ja kokea, että tuommoisen reagointiin ei itseasiassa pitäisi olla missään tilanteessa mitään syytä. Miksi ylipäänsä kenellekään pitäisi huutaa naama punaisena, oli tapahtunut mitä tahansa? Eihän se johda mihinkään, muuhun kuin siihen että ihmiset ovat peloissaan ja vetäytyvät sisäänpäin. No, ehkä se onkin usein ollut tavoitteena, eli ihmisten hallitseminen pelon avulla.

Tämä asia on viimeisten vuosien aikana todella ollut käymivaiheessa elämässäni. Tilanteita on tullut ja mennyt, niin kanssakäymisissä elävässä elämässä kuin esim. sähköpostitse tai puhelimitse. On ahdistanut, kiristänyt ja puristanut, mutta pystyssä ollaan. Tilanteet, joissa olen suoranaisesti joutunut toisen raivon kohteeksi ovat vähentyneet minimiin. Viimeisen ison ns. konfliktin aikana, joka tapahtui sähköpostitse ja jossa sain valtavan syyteryöpyn niskaani, alkoi selkeys olla läsnä. Eli aloin tajuta, että en niin sanotusti ole tehnyt mitään väärää, ja että tuo toinen henkilö nyt todellakin projisoi minuun jotakin omaansa. Niin kamalalta kuin tilanne tuntuikin, selkeys siitä että olen ns. turhasta syytettynä oli hyvin voimaannuttavaa. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tajusin kunnolla, että nyt todellakin olen toisen roskapönttönä, ja että hän heittelee minua päin omia kakkojaan, koska minussa on jotakin joka syyllistyy hänen syytöksistään, ja alistuu niiden edessä. Tämän kun tajusin, alistuminen loppui. Vedin rajan kertaheitolla, eli laitoin takaisin sähköpostin jossa totesin kaikenlaista asiaan liittyvää lyhyesti ja rauhallisesti, ja toin esille myös oman näkökulmani siitä, että koen olevani turhaan syytettynä, koska loppupeleissä asiassa oli kyse siitä että olin omalla vapaa-ajallani tehnyt jotakin, mihin tätä henkilöä ei ollut kutsuttu mukaan, ja hän oli siitä loukkaantunut. Ja siinä samalla sitten ilmaisi kaikki muutkin minua kohtaan tuntemansa turhaumat. Erittäin raivokkaasti minua syyttäen. Kaiken kaikkiaan tilanne meni täysin naurettavaksi, ja lopulta laitoin meilin, jossa kirjoitin ”että kuule, kun minulla on oikeus elää elämääni siten kuin hyvältä tuntuu, ja tehdä asioita omalla vapaa-ajallani niiden ihmisten kanssa keiden kanssa viihdyn ja haluan aikaani viettää.” Totesin myös, että en enää halua olla tämän henkilön kanssa tekemisissä, koska en halua olla kenenkään roskapönttö. Vielä sieltä joku viesti tuli vastaukseksi, jossa oli jotakin pihinää minun väärintekemisistäni, mutta aikalailla koko tilanne laukesi siihen, että uskalsin puhua suuni puhtaaksi.

Sittemmin olen yrittänyt olla mahdollisimman totuudellinen kaikissa ihmissuhteissani, sillä koen että juuri totuudellisuus oli iso oppi tässä asiassa, ja uni kertoo myös siitä: pitää pystyä myöntämään itselle, mikä on tilanne ja miltä tuntuu. Jos ei tiedä miltä tuntuu, siitä pitää ottaa selvää. Sitten kun se on selvillä, kaikki selkeytyy ja valintojen tekeminen helpottaa. Kyseinen uni liittää tämän asenteen etenkin työasioihin, ja koen, että juuri työasioissa monet tässä postauksessa mainituista vaikeuksista ovat ilmentäneet itseään. Kuten esimerkiksi vaikeus puhua tarvittavista asioista suoraan jäyhältä tuntuvat esimiehen tai naisen kanssa: pelko hallitsee tilanteita, ja usein on käynyt siten että jos yrittää puhua jostakin itselle tärkeästä asiasta, on syntynyt jonkinlainen väärinymmärrys, jonka jälkeen olen hävennyt itseni maanrakoon, mikä taas on synnyttänyt asian ympärille möykyn, ja tilanne on pahennut entisestään, koska alkuperäinen ongelmakohta on edelleen ratkaisematta, ja nyt sen ympärille on kasvanut vielä häpeän peitto.

Toisin sanoen tämä lyhyt unipätkä pitää sisällään hyvin paljon viitteitä elettyyn elämään sekä pinnan alla väreileviin asioihin. Joskus on näin: vaikka on unessa ei niin sanotusti tapahtuisi paljoa mitään, se herättää valtavasti kaikenlaista. Usein takana on pitkä prosessi, jonka aikana unen näkijä on ikään kuin ”kypsynyt” siirtymään kohti toisenlaista olemisen tapaa elämässään.

Tottakai elämässä on paljon tilanteita joissa jokainen varmaan silloin tällöin niin sanotusti ”tekee väärin” tai ”toimii väärin”, mutta suorituspaineproblematiikka jota tämä kyseinen uni kuvaa, liittyy nimenomaan tilanteisiin, joissa koen joutuneeni jollakin lailla altavastaajaksi ja ns. mahdottomalta tuntuvaan tilanteeseen, jossa en välttämättä lainkaan edes tiedä mitä tehdä, ja kaiken lisäksi koen vielä saavani syyt päälleni. Jokin tiedostamaton malli on ylläpitänyt tällaista kuviota, sillä jossakin vaiheessa aloin tajuta että olen jopa itse hakeutunut tällaisiin tilanteisiin esimerkiksi työn merkeissä: toisin sanoen olen ollut työssä, jossa johon minulla ei ole ollut alan koulutusta (sen vuoksi koska on ollut pakko saada työtä että saisin jostakin rahaa maksaakseni elämiseni), ja työnantaja on ollut täysin tietoinen tästä. Silti on syntynyt ristiriitatilanteita joissa koen olleeni syytetyn penkillä syyttömänä, koska kyllä työntantajan pitäisi kantaa oma vastuunsa siitä millaista porukkaa hän töihin palkkaa – jos jollakulla ei ole alan koulutusta, ei voi olettaa että silloin ”osataan ja tiedetään kaikki”, eikä pitäisi muutenkaan näin olettaa vaikka koulutus olisikin. Tämä on vain yksi esimerkki ns. suorituspainetilanteesta, jossa koen joutuneeni väärinymmärretyksi elävän elämän tapahtumissa.

Uni selkeästi kuvaa, että jonkinlainen muutos on tapahtumassa tämän kaiken suhteen. Unen kuvauksesta päätellen muutos on iso, koska kävelen omakotitalosta = tietystä olemisen tilasta ulos. Ehkäpä asennemuutos, joka liittyy nimenomaan selkeään erottelukykyyn? Siihen, että alan nähdä tilanteet, jopa jo niiden tapahtuessa, eri tavoilla koska en enää kanna mukanani syyllisyyttä ja ennen kaikkea kaikkivoipaisuuden tuntoja kuten sitä, että ”minun pitäisi osata kaikki ja pystyä kaikkeen”, ja sitten kun en osaakaan, olen täysin musertunut jos joku minulle asiasta huomauttaa – vaikka alunperin oli täysin selvää, että en edes tiedä tästä kyseisestä asiasta mitään.

Toisin sanoen jonkinlainen vääristynyt kaikkivoipaisuuden tunto kulkee syyllisyyden ja  ylivastuullisuuden tunnon mukana jonkinlaisessa kieroutuneessa yhteenliittymässä. ”Pitäisi osata kaikki ja olla vastuussa kaikesta”. Kun tämä vääristyy vielä lisää, sehän johtaa kontrollointiin ja siihen, että ihminen alkaa kontrolloida omia tekemisiään, arvostella ja kritisoida itseään. Tämä tietysti heijastuu ihmisten välisessä kanssakäymisessä muihin erilaisten odotusten kautta, koska alkaa syntyä odotuksia siitä millä tavoin pitäisi käyttäytyä, olla tai toimia milloin missäkin tilanteessa. Ja jos nämä vaatimukset ja odotukset elävät itseä kohtaan, kyllä se vaikuttaa myös kanssakäymiseen muiden kanssa, vaikka miten ajattelisi että ”suhtaudun tällä tavoin vain itseeni”.

Unen lopussa on humoristinen tunnelma. Keveys. Sen mukana kulkee jonkinlainen ajatus ja tunnelma liittyen siihen, että ”en ole tehnyt mitään väärin”, ja että myös työnantaja voisi katsoa peiliin. Tulkitsen asiaa siten, että loppupeleissä minähän olen itse itseni työnantaja. Eli jokin minussa vielä ylläpitää syyttäjä-syytetty -asetelmaa, ja jokin kokee haluavansa saada syyttömän leiman. Koko tämä asetelma on se, josta tulisi päästä eroon. Uni on siinä mielessä upea, että asetelma paljastuu kaikkinaisuudessaan, ja että konkreettisesti kävelen tästä olemisen tilasta ulos sen myötä kun kävelen omakotitalosta ulos, mutta silti on vielä jotakin, joka liittyy syyttömän leiman ylläpitämiseen. Miksi ja mihin tällaista olemista tarvitsisin? Eihän elämässä lopulta ole kyse siitä ”kuka on syytetty ja kuka syyllinen, kuka on tehnyt mitä ja kuka ei”? Ainakaan minulle. Tuo on vain yksi olemisen tapa, jonka mukaan voi elää, mutta joka on äärettömän raskasta kaikille: aina joku vahtii miten asiat menevät, ja jos eivät mene ns. normien mukaan oikein, sitten alkaa syyttely. Työpaikat ja työelämä vain heijastaa sitä, mitä ihmisten elämissä tapahtuu kokonaisuudessaan.

Joten kyllä, haluan tästä olemisen tavasta vapautua.